Perhejouluja Lemillä silloin ennen

21.12.2020

Teksti Aapo Pekari

Joulua Lemillä on aina vietetty perinteiden merkeissä. Joulukirkko , joulukuusi ja perheen kokoontuminen ovat olleet tunnusmerkkeinä niin sodan kuin rauhan aikoina.

Lemin kirkon kuusi 1940-luvulla Kuva Asseri Kantola/Taikalyhty.

Lemin kirkon kuusi 1940-luvulla Kuva Asseri Kantola/Taikalyhty.

(jatkuu)

Lemiläisiä persoonia

10.12.2020

Aapo Pekari on kaivanut Taikalyhdyn kuva-arkistosta joukon tunnettuja lemiläisiä persoonia:

”Historian tekee eläväksi ihmiset, etenkin värikkäät persoonat.

 Aatu Laari ja ikiliikkuja.

Aatu Laari ja ikiliikkuja.

(jatkuu)

Itsenäisyyden vuosikymmenet Lemillä

6.12.2020

Itsenäisyyspäivän kunniaksi Taikalyhdyn kuvat kertovat Lemin kirkonmäestä eri vuosikymmeninä.

Venäjän vallan aikaan vuonna 1900 Lemin alkuperäinen kellotapuli ja kirkko vuonna 1900. Lemin seurakuntakin oli vielä itsenäinen.

Vuonna 1900 Lemin alkuperäinen kellotapuli ja kirkko vuonna 1900, Lemin seurakuntakin oli tuolloin jo – ja vielä – itsenäinen.

(jatkuu)

Lemin kolme seppää

16.11.2020

Helsingissä on Kolmen sepän patsas. Lemillä seppiä oli useampikin. Tässä Lemin Kolme seppää kuva-arkistostani.

(jatkuu)

Lemin pappiloista ja pappiloiden tyttäristä

10.11.2020

Aapo Pekari on jälleen kaivellut Taikalyhdyn kiva-arkisto ja kertoo kuvien taustoista.

(jatkuu)

Vanhat kuvat kertovat Suntionlahden pajasta

6.11.2020

Taikalyhdyn arkistosta löytyi kuva Suntionlahden (Suntianlanhti) pajasta, josta monikaan ei tiedä.

Taikalyhdyn kuva-arkiston vanhin kuva Lemin sepistä.

Taikalyhdyn kuva-arkiston vanhin kuva Lemin sepistä.

(jatkuu)

Asser Kantolan elokuvakiertue

31.10.2020

Aapo Pekari muistelee Asser Kantolan  elokuvakiertuetta Lemin Tapiolassa. Kuvat löytyivät Kantolan albumista ja Pekari sai ne Taikalyhdyn käyttöön.

Elokuvajulisteet Pekarin kellarin seinässä. Kuva Asser Kantola/Taikalyhty-

Elokuvajulisteet Pekarin kellarin seinässä. Kuva Asser Kantola/Taikalyhty.

(jatkuu)

Muistoja Vuolteen mäestä, osa 2.

26.10.2020

Aapo Pekari muistelee Vuolteen kankaan hyppyrimäkiä.

Heikki Hovi Vuolteen hyppyrin nokalla. Kuva Taikalyhty.

Heikki Hovi Vuolteen hyppyrin nokalla. Kuva Taikalyhty.

(jatkuu)

Aapo Pekari muistelee Jussi Suomalaista

23.10.2020

Katselin Taikalyhdyn arkistoa ja vastaan tuli Vuolteen vanhan hyppyrimäen kuva, Aapo Pekari kirjoittaa Lemin Kirjavalle.

Kisat Vuolteen mäessä. Kuva Taikalyhty.

Kisat Vuolteen mäessä. Kuva Taikalyhty.

(jatkuu)

Lemin kuvat kiinnostavat Taikalyhdyssä

4.7.2015

Taikalyhdyn kesänäyttely Pekarin vanhassa kaupassa on saanut hyvän alun. Anton Taipaleen valokuvat kiinnostavat.

Antikvaari Aapo Pekari kertoo, että kaupan ovi on käynyt ensimmäisen viikon aikana taajaan.

Antikvaari Aapo Pekari kertoo, että kaupan ovi on käynyt ensimmäisen viikon aikana taajaan.

(jatkuu)