Siirry suoraan sisältöön

sisällissota

Lemi 1918, osa 11.

Valkoiset valloittivat Savitaipaleen kirkonkylän punaisilta kaksipäiväisessä taistelussa 23.–24. huhtikuuta. Tappio johti punaisten pakenemiseen myös Lemiltä, jossa he lähtiessään polttivat pappilan ja kellotapulin.

Sisällissodassa palaneen kellotapulin tilalle tehtiin väliaikainen tapuli. Suojeluskunnan harjoituksia sen luona 1920-luvulla kuvatussa filmissä. Kuva: Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty.

Sisällissodassa palaneen kellotapulin tilalle tehtiin väliaikainen tapuli. Suojeluskunnan harjoituksia sen luona 1920-luvulla kuvatussa filmissä. Kuva: Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty.

Lue lisää »Lemi 1918, osa 11.

Lemi 1918, osa 10.

Huhtikuun 4. päivän iltana tekivät valkoiset harjoitus- eli härnäysretken Savitaipaleen Partakoskelta Lemin kirkolle. Yhteenotto punaisten kanssa hautausmaalla vaati yön aikana kolmen punaisen ja kahden valkoisen hengen ja oli kohtalokas myös punakaartinn päällikölle.

Luodinreikä vanhassa hautaristissä kertoo sadan vuoden takaisista tapahtumista.

Luodinreikä vanhassa hautaristissä kertoo sadan vuoden takaisista tapahtumista.

Lue lisää »Lemi 1918, osa 10.

Lemi 1918, osa 9.

Punaiset olivat pitäneet Lemin pappilaa hallussaan ja päämajanaan koko maaliskuun. Maaliskuun 29. päivän, pitkänperjantain, vastaisena yönä valkoiset tekivät sinne iskun.

Lemin pappila. Kuva Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty,

Lemin pappila. Kuva Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty,

Lue lisää »Lemi 1918, osa 9.

Sotatalvi 1918

Paavo Okko kirjoittaa vuoden 1918 tapahtumista isoisänsä Antti Okon muistiinpanojen pohjalta. Kirjoitus on tarkennettu versio tekstistä, joka on julkaistu aiemmin Länsi-Saimaan Sanomissa.

Sivu Antti Okon päiväkirjasta.

Sivu Antti Okon muistiinpanoista..

Lue lisää »Sotatalvi 1918

Lemi 1918, osa 8.

Punakaarti järjesti vallankumoushallituksen Lemille maaliskuun 6. päivänä 1918. Hallintoon kuuluivat elintarvikelautakunta, vallankumousoikeus ja järjestysvalta. Varsinainen kunnanjohto oli sitä ennen lähtenyt pitäjästä ja vienyt mukanaan kunnan kirjat ja kassan.

Lue lisää »Lemi 1918, osa 8.

Lemi 1918, osa 6.

Kolmetoistavuotiaasta Mauno Karttusesta oli tehty suojeluskunnan juoksupoika, jolla riittii raportoitavaa kansliasta helmikuun 25. päivänä. Punaiset olivat tulossa Lemille.

Pappilassa toimi ensin valkoisten, sitten punaisten kanslia.

Pappilassa toimi ensin valkoisten, sitten punaisten kanslia. Kuva Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty.

Lue lisää »Lemi 1918, osa 6.

Lemi 1918, osa 5.

Lemin suojeluskunnan päällikkö Lauri Karttunen kävi helmikuun alussa suojeluskuntalaistensa kanssa Mikkelissä opettelemassa taistelukäytäntöjä. Helmikuun 14. päivänä 1918 hän palasi joukkueensa kanssa  Lemille ja majoittui lähimpien päälliköittensä kanssa kotiinsa pappilaan.

Lue lisää »Lemi 1918, osa 5.

Lemi 1918, osa 4.

Poistuessaan Lemiltä 10. helmikuuta punakaartilaiset ryöstivät taloista ruokaa ja viljaa ja vangitsivat 19 lemiläismiestä, heidän joukossaan kunnanesimies Antti Okon, jota syytettiin osallistumisesta Lemin suojeluskunnan perustamiseen.

Lemin suojeluskuntalaisia kirkon seinustalla keväällä 1918. Kuva Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty

Lemin suojeluskuntalaisia kirkon seinustalla keväällä 1918. Kuva Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty

Lue lisää »Lemi 1918, osa 4.

Lemi 1918, osa 3.

Helmikuun 9. päivän iltana 36 punakaartilaista ja venäläistä sotilasta saapui Lemin kirkolta Sylvester Lamposen taloon lähelle Savitaipaleen rajaa. ”Leipää pöytään tai pöytä pellolle!” he komensivat talon väkeä. Syötyään kaartilaiset päättivät jäädä taloon yöksi ja jatkaa matkaansa Savitaipaleelle vasta aamulla

Lue lisää »Lemi 1918, osa 3.