Siirry suoraan sisältöön

Lemin Kirjava vuoden ikään

Siitä on jotakuinkin päivälleen vuosi, kun verkkolehti Lemin Kirjava putkahti verkkojulkisuuteen. Hätäilemättä mutta tasaisen varmasti se on kasvattanut lukijakuntaansa. Onkin vuosikatsauksen aika.

Lemin Kirjava sai nimensä Lemin kirjava -perunalta. Nämä taimet kurottavat kohti kasvua Mäntyperän tuvan seinustalla.

Vuoden aikana Kirjavan sivuilla on käyty liki 13.000 kertaa. Googlen laskemia erillisiä IP-osoitteita eli eri tietokoneita, joilla Kirjavaa on luettu, oli 6.458. Kirjavaan on tutustuttu 40 maassa, kaikilla muilla mantereilla paitsi Afrikassa, Gröönlannissa ja Etelämantereella. Kaupunkikeskuksia Google listaa 315 – Kaustisilta Bangaloreen, Hyrynsalmelta San Salvadoriin.

Viimeisen kuukauden aikana erillisiä kävijöitä oli 1.104, viimeisen viikon aikana 537 ja viimeisen vuorokauden (sunnuntaista kello 10:stä maanantaihin kello 10:een) aikana 75. Korkein vuorokausilukema on ollut 86 (viime viikon tiistai), joten sadan lukijan päivä on vielä tavoittamatta. (Se tuli sitten vastaan heti maanantaina: 102 Lemin Kirjavan lukijaa.)

Lappeenrannan alueella, mihin Lemi kuuluu, lukemat ovat ymmärrettävästi korkeimmat, mutta myös Helsingin seutu on vahvaa aluetta, samoin Kouvola. Ulkomailta ainakin Ruotsissa, Saksassa ja Sveitsissä näyttää olevan vakituisia lukijoita, samoin näyttäisi olevan Kanadassa ja joissain Etelä- ja Väli-Amerikan maissa.

Eukkomamman jorinat ja Lemin uutiset ”Iso kive takoa” ovat suosituimpia sisältöjä, mutta vankka (jos näillä lukemilla ylipäätään vankasta voidaan puhua) lukijakunta on myös Mäntyperän eukolla, savitaipalelaisella palstanpitäjällä ja naapuripitäjän uutisten kertojalla. Ja juuri nyt hitiksi on noussut raparperipiirakka Tiinan kakut -palstalta.

Lemin Kirjava on ollut ja on edelleen mielenkiintoinen kokeilu paikallisen verkkoviestinnän saralla. Kun paikallinen on samalla maailmanlaajuista ja ajantasaista, antaa se omat ulottuvuutensa. Ja toivottavasti myös Lemille uutta ja mieluiten myönteistä näkyvyyttä.

Samaan aikaan, kun Lemin kirjava on istutettu peltoihin, Lemin Kirjavan taimi kurkottaa kohti toista vuotta ja entistäkin nopeampaa kasvua. Uuden vuoden kunniaksi Tarja Lindfors uudisti Lemin Kirjavan ulkoasun.

KAIJA LANKIA

2 kommenttia artikkeliin “Lemin Kirjava vuoden ikään”

  1. Juha Junnonen

    Onnittelut lemiläisittäin mielenkiintoiselle kirjavalle. Kirjava sisältökin on vaan eduksi.
    -juha-

  2. Jukka Ukkonen

    Veikkaan että tämänpäivän Etelä-Karjala radion Lemin Esko jutun jälkeen 102 kävijän enntätys paranee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *