Siirry suoraan sisältöön

Autot suuressa roolissa Salmenrannassa

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kotimatkalla Mikkelistä pysähdyttiin myös Salmenrannan tapahtumassa Suomenniemen Puolmatkassa. Olimme niin aikaisessa, että paikalla oli oikeastaan vasta  Toni Kuhasen huippusiisti ralliauto.

 ralliauton edessä poseeraavat vas. Toni Kuhanen, Lari Kuhanen ja Sara Ruhanen.

Ralliauton edessä poseerasivat vas. Toni Kuhanen, Lari Kuhanen ja Sara Ruhanen.

Ihmetellä piti, miten paljon rallicrossia kierrellyt Toyota Starlet voi olla sisältäkin moottoritiloja myöten niin puhtaan valkoinen. Tämä auto on ainutlaatuinen crossiauto, Suomessa kait ainoa laatuaan. Sen moottorissa männät pyörvät ihan eritavalla kuin tavallisesti.

Auto on melkein kokonaan lasikuitua, eikä ole juuri kolhuja saanut. Tarkasti kun katsoi, niin pikkusen on takakulmaan siipannut jossain. Ehkäpä seuraavan kerran taas Tykkimäessä nähdään tämä kaunotar ärhentelemässä toisille kilpailijoille.

Salmenrannan tapahtumassa myytiin arpoja, joilla olisi voinut voittaa rallikyytiä Tonin kanssa, lippiksiä ynnä muuta. Arpoja möivät Lari ja Sara. Vierellä siinä pöydällä oli iso astia karkkeja, joita sai ottaa ”korkeintaan kolme…”

Lari oli edellispäivänä täyttänyt kymmenen vuotta, ja karkit olivat juhlakarkkeja  – onneksi niitä jäi kotiinkin vielä monta pussiilista. Saralla puolestaan oli harvinaisen komea poninhäntä, pitkä ja paksu kiiltävän kullanpunainen. Sain oikein koettaa,miten paksu se oli!
Eivätkä tapahtumasta tietenkään puuttuneet letut, ei muikut, ei musiikki  – jota olisi saanut käydä toivomassakin, omaa lempimusiikkia. Oli muitakin arpajaisia, moni kulki tuore leipä tai saunavasta kainalossa arpaonnen suosiessa.

Ja sitten oli se hurja joukkuekilpailu. Toinen rallimies (entinen) Jarkko Särkkä toi ison tulipunaisen kuorma-autonsa pihaan, ja neljän hengen joukkeet vetivät liinalla autoa liikkeelle!

Oli se hurjan näköistä.

Oli se hurjan näköistä.

Minuutin verran tuo kiskominen vei kolmelta joukkueelta, taisi olla oman kylän pojat jotka vetivät puolta nopeammin, ja voittivat.

Katsottiin vielä keppihevostouhuja ja Teklan puoteja, joissa on uskomaton määrä monenlaista käsityötä tarjolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *