Yhdistämispäätös toi taas uusia eroja

Lemin seurakunnasta on parin päivän aikana eronnut viisi henkilöä, kirkkoherranvirastosta kerrotaan Lemin Kirjavalle. Tämän vuoden aikana eronneita on jo yli 60.

Kolmen seurakunnan yhdistäminen yhdeksi on ollut monelle lemiläiselle syy erota kirkosta.

Kolmen seurakunnan yhdistäminen yhdeksi on ollut monelle lemiläiselle syy erota kirkosta.

Tiistaina kirkkohallitus hyväksyi Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren kirkkovaltuustojen aloitteen yhdistää seurakunnat Taipaleen seurakunnaksi ensi vuoden alusta lukien.

Lemin kirkkovaltuuston tammikuisen aloitepäätöksen jälkeen, ennen kirkkohallituksen vahvistusta,  54 seurakuntatalaista erosi Lemin seurakunnasta, ja jo vuoden alussa ennen kokousta eroilmoituksia tuli 4. Näin seurakunnasta on kolmen ensimmäisen kuukauden aikana eronnut jo 63 henkilöä.

Lukema on iso verrattuna viime vuoteenkin, jolloin seurakunnan jätti 34 lemiläistä. Parina aiempana vuonna kirkosta eroajien määrä on ollut kymmenen tai parinkymmenen luokkaa.

Lemin kirkkoherra ja tulevan Taipaleen seurakunnan kirkkoherra Lea Karhinen kertoo seurakuntien yhdistämisestä ja uudesta seurakunnasta Lemin seurakunnan kotisivuilla.

”Taipaleen seurakunnassa aluetyö on kaiken toiminnan lähtökohta ja perusta. Lemin alueseurakunnassa toimitaan vuodenvaihteen jälkeen sen vuoksi lähes samalla tavalla kuin on aiemminkin toimittu. Toiminnallisten ja taloudellisten resurssien lisääntyminen mahdollistaa kuitenkin myös monia uusia asioita”, hän kirjoittaa.

Hän on eroajia optimistisempi uuden seurakunnan tulevaisuuden suhteen: ”Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, millainen seurakunta Taipaleen seurakunta on. Tehdään siitä yhdessä Suomen paras seurakunta!”

 

Vastaa