Peruttunakin arktika antaa

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Outoa oli avaruus Virolahden Leerviikin rantamilla. Puuttuivat myyntikojut, kiikari-ja lintukirjakauppiaat,sopankeittäjät ja kahvikojut, letuista puhumattakaan.

Autiolta näytti metsäinen luontopolku, eikä taitavaa lintumaalariakaan paikalla ollut. Mutta parkkipaikka oli melko täynnä, ja rantaviivalla sopivilla turvaväleillä seisoskeli merelle tuijottavaa porukkaa.

SSCN5215

BirdLifen 100 lintua -projekti on innostanut todella monia ihmisiä mukaan harrastukseen, mutta tällä kertaa rannasta puuttuivat iloiset oppaat, joilta harrastaja sai neuvoja ja vinkkejä. Parempi porukka huikkaili toinen toisilleen ammattikielellä, turha oli oudomman kannustusta odottaa. Se oli iso puute tänä vuonna, oppaitten puute…

Kun alussa oli kaikenlisäksi kahlaajamuutto, kiikarin kantaman päässä oli taivaanrannalla vain harmaata sumua, josta pinnojen keräilijä tuskin tohti ottaa itselleen pistettä isosirristä, kun ei kunnolla koko parvea erottanut. Mutta rantamalta löysi kyllä tiirat, merimetsot, kyhmyjoutsenet ja koskelot.

Meriveden huuhtoma ranta on toki sinänsä jo retken arvoinen, ikivanha ontoksi kulunut tervaleppä on levittänyt juurista punotun helmansa rantahiekalle, jossa kohta kukoistavat merinätkelmät ja hanhikit…

SSCN5214

Vanha Hurpun torni on vaipunut kasvavan metsän syliin, sieltä putkahtaa aina mieleen vallan mahtava hanhimuutto eräänä helteisenä helatorstaina, jolloin punakaulahanhi oli vielä niin harvinainen, että miekkosilla oli kuohuva korkkaamista vailla, jos sellainen ihme löytyisi Nyt löydettiin Laurin metsäkirkko.

SSCN5213

Ihanat muistot valtasivat mielen: Lauri Leikkosella, Virolahden kuululla lintupapilla, oli aivan huikea nuotti saarnatessa, me karjakkokoulun tytöt nauraa kikattelimme salaa kirkonpenkissä. Mutta kun karjakkopaikkani isäntien hyvä ystävä Lauri tuli kylään, hän oli aivan tavallinen, mukavasti jutusteleva ihminen, aidosti kristitty.

Kun muutin Säkäjärveltä pois, taisimme muutamin kirjein jatkaa mielenkiintoista keskusteluamme. Vielä ikämiehenä Lauri kiipesi lintuja rengastamaan…

Vilkkilän turan keväinen tervaleppämetsä kutsui tänäkin keväänä. Kevätäthtimö aloitti juuri kukintaansa, lintujen laulu oli huikeaa, ja vaikka pikkusieppoa en kiikariin saanutkaan, kyllä kuului, että paikalla oli. Sirittäjä hypähti ihan viereeni polun varteen pienen pihlajan oksalle ja näytti, miten laulu lähtee. Ensin näin vain nokan napsutusta ja lopulta kuului laulukin – alkusiritystä en näköjään enää kuule!

Itse torni on nykyään aivan upea.

SSCN5211

Ensi käynti on silti aina muistissa. Olin yksin reissussa, torni oli huteran näköinen lava, jolle noustiin suoria tikkaita myöten…Alas en meinannut uskaltaa mitenkään.

Nyt torniin on todella hyvät portaat, ja näkyväisyys lahdelle on huippuluokkaa, ranta on auki ja avara, aurinko juuri oikeassa suunnassa. Silti tornista piti hiukan epäillä, että onko tuolla lapasorsa, vai ei, ja vasta rantaan kävellessä pystyi varmistamaan, jotta kyllä, ja vielä useita.

Harmaahaikarat ylvästelivät kurkien rinnalla, räyskä porkkananokkineen läpsytteli ohi, ja taivaalla alkoi haukkojen kaartelu. Vallan upea vanha merikotka esitteli pyrstönsä puhtautta, sinisuohaukka seurasi toista tuntematonta liitäjää, ja jaloissa heinikossa luikerteli metrinen rantakäärme myyräjahdissa.

Pyterlahden Ilmatorjuntatorni on seutukunnan uusin ja vankin torni. Se sijaitsee korkealla Siipioravanvuorella, eikä tie sinne ihan helppo ole. Tien laitamalla ei ole opasteita, mutta tornilla on aivan mahtava opastaulu, joka kertoo lottien sankariteoista sota-aikana.

SSCN5209

Siinä on myös kuva vanhasta tornista, miten hutera ja miten vaarallista ja tärkeää työtä nuoret naiset siellä tekivätkään! Äiti kertoi ”puhelintyttönä” olleensa, antaneensa ”vaara ohi”-merkkejä pommisuojissa turvassa oleville ihmisille, mutta niin vähän minua siihen aikaan asia kiinnosti, etten tiedä, oliko äiti lotta, ja oliko hän tornissa, vai vastaanottiko hän välikätenä viestit tornista, ja laittoi ne eteenpäin…. Harmittaa yhä enemmän, mitä vanhemmaksi tulen.

Aika erikoista on, että tämä huikean vankka torni rajoittaa tornissa olijoitten määrän viiteen. Huipulla ei juuri suuremmalle joukolle ole tilaakaan, mutta liekö haluttu pitää kiinni tornin historiasta.

Parkkipaikkojakaan kalliolla ei suurelle määrälle ole. Mutta kauas sieltä hyvällä ilmalla näkyy, ihan rajan taakse asti. Siipioravaa en tornilla nähnyt, sen sijaan ihan pääni yllä kalasääski esitteli upeaa pukuaan, ja kas, jo toisen kerran tänä keväänä aurinko pyöräytti ympärilleen upean kehän!

SSCN5208

Korona-aikaan pitäisi aina muistaa ottaa kunnon eväät mukaan. Sitä en vielä ole oppinut! Turhaan etsittiin auki olevaa kahvipaikkaa tai kioskia,josta mukaan saisi murkinaa. Kotiin päin oli lähdettävä.

Miehikkälästä poikettiin Reijo Taipaleen tielle, ihmeteltiin vielä Joutsenkosken myllyn vähiä kesävesiä, ja Ylämaan Korupirtin avointen ovien tuomaa pettymystä- siellä oli menossa remontti.

Huopaisenvirralla tankattiin maratoonimme viimeisillä suolakurkun siivuilla, ja silmissä jo näimme kotona höyryävän kahvin ja poreilevan hernekeiton.

Reissun kummallisuuksista jäi mieleen tämä linnunpönttö Leerviikissä…

SSCN5212

Pönttöön on MAALATTU suuaukko, se on täysin umpinainen, ja alalaidassa umpeen naulatussa pöntössä on haka kuin putsaamista varten…

Vastaa