Lemiläisille yhteinen tila kirjastolle

4.9.2020

Lemin kunta suunnittelee kirjaston asunto-osan muuttamista kuntalaisten yhteiseksi asukastilaksi, jossa esimerkiksi yhdistykset voivat pitää kokouksiaan.

Asukastilaa (kuvassa kirjastorakennuksen oikeassa laidassa) voidaan hyödyntää myös toritoiminnassa.

Asukastilaa (kuvassa kirjastorakennuksen oikeassa laidassa) voidaan hyödyntää myös toritoiminnassa.

(jatkuu)

Torilta pääsee hautausmaan vessaan

11.8.2020

Lemin kesätorin myyjiä ja asiakkaita vaivanneeseen vessapulmaan on ratkaisu:

(jatkuu)

Lähetys lähtee koivun oksasta

27.6.2020

Kuvat Markku Peutere

Lemin hellettä pelkäämätön Kotiseuturatio lähetti ohjelmaa tämänkin lauantain kesätorilta.

Toimittajina olivat Laura Sirkka ja Juha Junnonen.

Toimittajina olivat Laura Sirkka ja Juha Junnonen.

(jatkuu)

Kesätori siirtyi kirjastoaukiolle

14.6.2020

Lemin kesätorikausi avautui lauantaina. Koronavirusvaaran turvatoimena tori on nyt kirjaston aukiolla.

Aukiolla on tilaa pitää turvaetäisyyksiä.

Aukiolla on tilaa pitää turvaetäisyyksiä.

(jatkuu)

Kesätoria ei kesäkuussa, mutta lapsille toimintaa

27.5.2020

Lemin kunnan johtoryhmä on viime viikolla päättänyt, että kesäkuun aikana toreja ei voida järjestää. Viikolla 24 käydään uusi neuvottelu koskien heinäkuuta.

(jatkuu)

Juhannus alkoi torilta

21.6.2019

Lemin juhannus käynnistyi tuttuun, vilkkaaseen tapaansa torilta. Perunat, mansikat, makkarat, rinkelit, saunavastat ja liki kaikki muukin juhannukseen tarvittava löytyi sieltä.

juhannustori (jatkuu)

Musikkijuhlat laulettiin käyntiin

25.7.2018

Lemin musiikkijuhlat 2018 käynnistyivät laulaen. Lappeenrannan Naislaulajat ja Lemin Laulumiehet konsertoivat laululavalla keskiviikkona illalla.

Yhdessä esiintyessään kuorot täyttivät lavan edestä perälle saakka.

Yhdessä esiintyessään kuorot täyttivät lavan edestä perälle saakka.

(jatkuu)

Musiikkia, musiikkia

21.7.2018

Lemin illat ja osin päivätkin täyttyvät nyt musiikilla. Musiikki näkyi vaikka ei kuulunutkaan kesätorilla lauantaiaamuna.

Juha Junnonen haastatteli Kotiseuturatioon Kontumetalin Janne Huusaria ja Jenni Brownia, Leena Uski ja Eija Vakkila myivät lippuja musiikkijuhlille.

Juha Junnonen haastatteli Kotiseuturatioon Kontumetalin Janne Huusaria ja Jenni Brownia, Leena Uski ja Eija Vakkila myivät lippuja musiikkijuhlille.

(jatkuu)

Lauantain kesätori päättää vilkkaan tapahtumakesän

15.9.2017

Lemin kesäkauden puolivirallisia päättäjäisiä vietetään huomenna lauantaina 16. syyskuuta kesän viimeisenä toripäivänä. Kesän 2017 aikana Lemin kesätorin, tapahtumien ja näyttelyiden kävijämäärä nousee 18.000 henkeen.

Kesäkuussa Lemillä vietettiin Säkkijärvi-juhlaa. Säkkijärven puku tuli tutuksi torikansalle.

Kesäkuussa Lemillä vietettiin Säkkijärvi-juhlaa. Säkkijärven puku tuli tutuksi torikansalle. Viikonlopun tapahtumiin otti osaa liki tuhat henkeä.

(jatkuu)

Toritoiminnalla ja keräyksellä äänentoisto Vanamokotiin

1.10.2016

Järjestöjen pyörittämän Lemin kesätorin tuotosta tuhat euroa käytetään äänentoistolaitteiden hankkimiseen Vanamokotiin. Jotta hankinta varmistuisi, loppurahoitusta varten käynnistetään keräys.

(jatkuu)