Trrrrr-trrrrr-trrrrr – Mäntyperän kuulumisia

Lunta on pihassa 80 senttiä, pakkasta tänäkin aamuna pitkälti toistakymmentä astetta, mutta kesäaikaa tässä vain elellään. Tosin se näin aprillipäivän aamuna panee hiukan miettimään, että miten tässä nyt hatarapäistä eukkoa viedään.

Liiteristä on kohta poltettu roskatkin, eikä vain rupea tupa lämpenemään. Kattolumet ikkunan alla ylettyvät niin korkealle, että ihan turha on yrittää ikkunasta pihalle katsella. Lumet nojaavat kuistin ikkunoihin, eräänä päivänä loputkin tulivat alas oikein ryminällä ja painoivat ainakin yhden kuistin ikkunan halki, poikki ja melkein pinoon.

Mutta mitä tekevät nämä oudot oliot, kasvit ja eläimet! Jos katselet tarkkaan, niin koivujen latvat ovat selvästi tuuhettuneet, ne pullistelevat norkkojaan, jotta osaavat pärähtää heti kukkaan, kun talven ote hellittää. Pajunkissat kurkistelevat arkoina talvitakkiensa alta. Tikat ovat pärryyttäneet varmaan kohta kuukauden, ja voi sitä kuikellusta ja kiehnäämistä oksistossa, kun punaniskainen koiras tyttöystävänsä tapaa. Uusia pesäkolon paikkoja on katseltu jo kauan, hiukan jo hakattukin.

Joella sulaa on tietysti jo hiukan enemmän kuin talvella, mutta äkkiäkös öiset pakkaset taas lyövät virranjuoksun kannen alle, ja sulaan saapuneet joutsenet liikkuvat hidastetuin liikkein kaulakkain ihmettelemässä auringon kimallusta ruohojen helminauhoissa.

Pareittain kulkevat jo toivorikkaat punatulkut, hellästi halailevat ja kuiskivat lemmenlorujaan. Viherpeipollakin on puoliso katsottuna, yhdessä ne käyvät lounaalla vielä pihan auringonkukansiemeniä kuorimassa. Varis tekee pesää eikä paljon pakkasesta välitä.

Pihan tiaiset ovat aivan villeinä. Jos ne pitkän pimeän aikaan kömpivätkin pönttöihin päiväunille ja öisiä pöllöjä piiloon, niin nyt alkavat jo olla ajatukset ihan toisissa törinöissä. Mäntyperän eukko ei ehtinyt putsata pesiä viime keväänä, eikä sitten syksylläkään, vaikka niin oli ajatellut. Nyt keväällä taas nämä korkeat pehmeät hanget estivät edes yrittämästä, ja niinpä on tässä tuumannut, että antaa olla.

Vähän näyttää siltä, että vanhat pohjat kelpaavat tänä keväänä. Tiaisethan haluavat alustarpeiksi sammalia, ja sitten siihen päälle kaikenlaisista karvoista rakentavat sievän lämpöisen kupin. Sammaliahan ne eivät nyt vielä saa hangen alta, mutta voi sitä karvan kantamista! Vaikka varsinaiseen munintakauteen on vielä aikaa, niin en kyllä mene häiritsemään tätä lämpöeristyksen tekoa. Ihan tätä varten kannan aina pihaan letinlyhennyskarvat, ja niinpä saan katsella, kun pieni lintu kiskoo ja kiskoo karvoja, kunnes lentää pöntölle ison tupsun kanssa.

Jos linnut villiintyvät keväisestä valosta, niin samalla tavalla käy tälle vanhalle eukolle. Uskokaa tai älkää, niin jo parin viikon ajan on pitänyt tutista tornissa tuijottamassa taivaalle. Ylimmälle tasanteelle ei vielä pääse, tänä talvena tuota lumenluontia on ollut niin tarpeeksi, että sinne eukko ei enää lapion kanssa kiipeä. Kyllä Luoja tornista lumet luo, varmaan jo parissa viikossa.

Mutta on siellä niin ihana seurata pienten laulajien touhuja. Joskus sitkeästi pohjoiseen yrittävä joutsenpari matkustaa rauhallisin siiveniskuin sinisellä taivaalla, niin valkeina ja hiljaa haastellen, saattavatpa kaartaa kierroksen tornin yllä kuin  tervehtiäkseen. Harmaalokitkin ovat niin puhtaan valkeita matkatessaan korkealla hiljaa, turhia kaklattelematta, pilkkimiestä katsastavat helpon eineen toivossa.

Viikonvaihteessa pitäisi sataa räntää, ja muutenkin lämmetä. Voi ihanuus, räntäkelillä tulevat rastaat, tulevat varmaan, ja elleivät, niin voit olla varma, että vastaanottokomitea on tornissa valmiina. Paras aika tarkkailulle on aamuvarhain – mitä pitemmälle kevät ehtii, sitä aikaisemmin eukko siellä kiikaroi.

Eikä ole yksin. Kaiteelle ripotellut pähkinät katoavat nopeasti tiaisten tarpeisiin, kyttääpä niitä närhikin, vaan ei uskalla lähestyä tätä hirveetä akkaa. Sen sijaa käpytikka uskaltaa. Sillä on paras pärryytyspaikka tornin pisimmän pylvään päässä, siinä on vielä peltikansikin paikallaan, joskin tikka on saanut parhaan kaikupohjan puupinnasta. Trrrrr-trrrrr-trrrrr kuuluu jo aamuaikaisin, kuin herätyskellona ikään. Ja jatkuu kaiken päivää, mitä nyt muutamia levottomia lentoja kavereitten kanssa välillä, hätäisesti nautittu pikaruoka-annos käpykolossa, ja riitaisa yhteenotto liian lähelle tulevan naapurikylän pojan kanssa.

Postinhakureissulla on mukava kiikaroida jokivarren joutsenia, saattaapa siinä yllättää jäänreunalle sattuneen saukonkin. Se on onnistunut pysyttelemään piilossa kaiken talvea, mutta tuossapa tuijotettiin tuokio jos toinenkin, kunnes sulavasti solahti hyiseen veteen mahtava uimamestari. Joutsenet jatkoivat hellää kaulailemista, uskoivat paremman päivän koittoon, ihan niin kuin pitääkin. Hyviä kevätpäiviä!

SL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *