Mummokuningatar ja Rouskis – satu ja värityskuva

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, ja onhan hän vieläkin, mutta se kauneus on karissut jo aikoja sitten. Hiukan pullukkana ja harmaantuneena hän elelee kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen kissansa kanssa.

Ja iloisena eleleekin. Tänäkin aamuna hän heräsi lauleskellen, kurkisti makuuhuoneen verhojen raosta nauravaa aurinkoa, ja tuumasi, että nyt pukeudutaan helleasuun.
Toki hän keitti päänselvityskahvit ja kaatoi kisulle oikein paksua kermaa kultaiseen kuppiin, ja vasta kahvit juotuaan kurkisti vaatekaappiin. Olihan siellä valikoimaa hellepäiväksikin, oli sortseja, oli paitulia, oli uimapukuja ja kas vain, oli todella upea lyhythelmainen hihaton mekko, jossa oli upeat kirjailut ja hienosti kaarreltu helma.

Oi, se oli juuri tämän päivän mekko! Mummokuningatar muisti, miten joskus oli ihailtu hänen pitkiä sääriään, ja niinpä hän vanhasta muistista pani jalkaansa vielä hienot korkokantakengät. Oi, siinäpä oli helleasua kerrassaan.
Harmaaraitainen kissa puski paljaisiin sääriin, kylläpä se kutitti mukavasti, mutta kissan viirusilmät naureksivat hiukan kengille:

”Mjauuh, kyllä siitä varmaan on kauan, kun näitä sääriä on pitkinä pidetty, ympärysmittaa toki on jonkin verran..”
”Voi sinua , Katti”, naurahti Mummokuningatar, ”aika tekee tehtävänsä. Eipä nyt takerruta pikkuseikkoihin, vaan lähdetään puutarhatöihin.” Sinähän muistat, että Mummokuningatar oli köyhä, eikä hänellä ollut varaa pitää puutarhuria, ja niinpä hänen piti itse tehdä kaikki puutarhatyöt kisun kanssa.
No, sinnepä mentiin, ja Harmaaraitainen kissa sai tehtäväkseen mullata perunapenkit. Kylläpä siinä multa pöllysikin, kun kisu ahkerasti kuopi penkkien välissä. Mummokuningatar kulki puutarhassaan ja mietti mitä hän itse alkaisi tehdä.
”Ai-jai!” parkaisi hän äkkiä ”mikäs minua pisti!”.

Hän pyörähti ympäri, ja taas pisti. Lopulta tuntui, että koko upeat sääret olivat tulessa, ja silloin Mummokuningatar huomasi, että kukkapenkissä kasvoi valtoimenaan komeaa nokkosta.
”Voi hyvä tavaton, tuota en olisi huomannutkaan ellen olisi hellemekkoon pukeutunut. Minäpä haen viikatteen ja niitän pois koko polttavan puskan!”
Nokkospuskasta kuului äkkiä pientä rahinaa ja rouskutusta. Eihän siellä mitään ollut, mutta paikalle ehtinyt kisu oli näkevinään jotain kummallista. Niinpä haettiin suurennuslasi, ja kun Mummokuningatar oikein tarkasti katsoi, hän näki, että joku pieni karvainen mato rouskutti polttavaa nokkosen lehteä.
”Voi ihmettä, mikäs se siinä on!” hämmästeli Mummokuningatar, ja pieni otus nosti päätään ja sanoi ihan pienellä äänellä:

”Minä olen neitoperhosen toukka Rouskis, kunhan syön oikein paljon nokkosta ja kasvan tarpeeksi, siirryn seuraavaan vaiheeseen.Ole kiltti, äläkä niitä tätä minun ja serkkujeni herkkupöytää pois vielä…”
Mitä ihmettä, hämmästeli Mummokuningatar. Nyt pieni toukka neuvoi katsomaan tarkemmin nokkosen lehtiä, sieltä löytyisi vielä pieniä perhosen munia, joista kohta tulisi toukkia. Sitten alkaa kaikilla ahkera rouskutus, ja nokkonen kasvattaa valtavan pulleita toukkia.
”Sitten me kaikki ripustaudumme lehtien alapuolelle ja kehräämme suojaksemme kauniin kotelon. Sen sisällä kasvatamme itsellemme ihanan kauniit siivet ja kun olemme valmiita, aukaisemme kotelon ja kiipeämme nokkosen latvaan kuivattamaan ahtaassa kotelossa kasvaneet siipemme auki. Ja iloksesi me sitten lentelemme täällä puutarhassasi, sinä tulet rakastamaan meitä kaikkia!”
Onpa ihmeellistä tämä elämä. Ei uskoisi, että tuollaisesta otuksesta tulee kaunis perhonen. Ja nythän Mummokuningatar muisti, että kerran oli päästänyt Neitoperhosen kellariinsa talvehtimaan, ehkäpä joku näistäkin serkuksista, tai näiden lapsista tarvitsisi taas talviasumusta.
Nokkosen polttamat sääret kirvelivät kovin, ja Mummokuningattaresta tuntui, että nokkonen oli ylettynyt niskaan ja käsivarsiinkin, sillä pistelyä tuntui joka paikassa. Mutta mielellään hän suostui Toukka Rouskiksen ehdotukseen, että tämä nokkospuska saa olla niittämättä, sensijaan toiset puskat polun varrelta oli ihan hyväkin niittää, jotta niihin ehtisi kasvaa uutta tuoretta kasvustoa. Rouskis ja kaikki serkut voisivat perhosiksi muututtuaan munia vielä uudet munat ja jälkikasvu saisi tuoretta syömistä.

Sitä paitsi, tuoreet nokkosenlehdet olisivat terveellistä ja hyvää ruokaa myös Mummokuningattarelle, nokkosletut ovat todella herkullisia.
Yhtäkkiä Harmaaraitainen kissa hyppäsi korkealle, ja yritti saada kynsiinsä laulurastaan, joka keräsi toukkia pojilleen .

”Voi, älä näitä ota, ”pyyteli Mummokuningatar, ”näistä tulee perhosia!”
”Minkäs teet”, sirkutti rastas,  minun poikaseni huutavat ruokaa, mitäs minä heille annan!”

Päätettiin, että kissa lähtee kaivamaan kastematoja rastaan pojille, mutta rastas vaati, että kissalle on laitettava kello kaulaan, siihen kun ei välttämättä voi luottaa näissä asioissa. Ei auta linnun kissalle selkäänsä kääntää, tiuskutti rastas.

No sielläpä kisu sitten ahkeroi kissankello kaulassaan, ja Mummokuningatar nilkutti kipein kintuin linnaansa paistamaan lettuja iltaruuaksi. Kun he lopulta yhdessä Harmaaraitaisen kissan kanssa rauhottuivat iltaa istumaan, Mummokuningatar ihmetteli, kuinka nokkoset olivat hänet niin kipeäksi polttaneet, jalat olivat ihan hirveän kipeät. Mutta kissa naurahti.
”Mjauuh, kantapäissä on isot rakot, sitä ne korkokantakengät teki! Ja olkapäät ovat ihan punaiset. sitä se aurinko teki, mjauuh. Kyllä sinullakin pitäisi olla tällainen pehmeä turkki ja tassuissa paksut anturat…”
”Voi sinua Kisu-kultani!” naurahti Mummokuningatar  ja myönsi olleensa hiukan kevytmielinen hellepäivän pukeutumisessaan, mutta kesä saattaa tehdä sellaisia tepposia vanhalle ja viisaallekin, vai mitä?
Oli ihan pakko käydä kylmässä kylvyssä, jotta kaikki polttamat hiukan hellittivät, ja sitten Mummokuningatar laittoi ylleen ohuen ohuen silkkisen yöpaidan, pujahti kesäisen kevyen peittonsa alle, risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti. Ja arvaapa mistä hän näki unta? No tietenkin Neitoperhoista, joita olisi sadoittain hänen kukkatarhassaan lepattelemassa.

Sen pituinen se.

Väritä tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta ja väritä liiduin.

Avainsanat:

1 kommentti artikkeliin “Mummokuningatar ja Rouskis – satu ja värityskuva”

  1. Oi kuinka ihana tarina. Helppo samaistua tämänkin mummon 😉

    Ensimmäisen loma-aamun kunniaksi aloin etsiä Mäntyperän tietoja mahdollista poikkeamista varten ja päädyinkin Lemin Kirjavaan. Kiitos Sirkalle ja Kaijalle hauskasta aamuhetkestä kanssanne.

    Leena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *