Mummokuningatar ja linnunrata – satu ja värityskuva

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, joka asui kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen kissansa kanssa.

Kun katsot alempana olevaa kuvaa, huomaat, että siitä kauneudesta voidaan kyllä olla montaa mieltä, mutta aika onnellisena hän kissansa kanssa eleli.

Talvi oli ollut luminen ja tänäänkin lumitöitä oli ollut paljon. Koska Mummokuningatar oli aika köyhä, hänellä ei ollut puutarhuria traktorista puhumattakaan, joten lumityöt hän teki ihan itse. Tietysti Harmaaraitainen kissa auttoi, ja oravaperhekin lakaisi pörröhännillään pehmeää pakkaslunta pois poluilta.

Ja jos satoi suojalunta, auttajia löytyikin aika paljon. Parhaimmillaan jopa vanha hirviherra Huojuvainen tuli puskemaan sarvillaan lunta isoiksi palloiksi, joista rakenneltiin sitten hienoja lumilinnoja ja liukumäkiä puutarhaan.

Mukavaahan se oli, ja parasta tietenkin, kun sitten iltasella lumilinnaan sytytettiin nuotio ja paistettiin makkaraa, joskus jopa lettuja vadelmahillon kera. Ja termospullossa oli maistuvaa kaakaota ja kisulle tietenkin kermaa.

Mutta oikeasti lumityöt kaikesta hauskuudesta ja apulaisista huolimatta väsyttivät Mummokuningatarta kovasti. Nyt oli satanut koko viikon sellaista kevyttä pakkaslunta, ja pikkuhiljaa polkuja kellarille ja puuliiterille oli aukaistu. Puutarha näytti oikeastaan ihan labyrintiltä, sellaiselta sokkelolta, jossa oli hauska seikkailla.
”Miaauh, ja olla hippasilla hiirten kanssa!” muistutti Harmaaraitainen kissa ja sipaisi tassullaan viiksiään silmät villisti viiruina.

Päivä oli ollut ihanan aurinkoinen ja illan tullen Pakkasherra alkoi paukutella linnan hirsiä. Mummokuningatar pyyhki vielä viimeiset lumet helmoistaan portaalla, katseli hetken kirkasta taivasta ja hiljalleen sinistyvää maisemaa ja tuumasi kissalleen:
”Voi hyvä tavaton miten kaunista voikaan olla! Kohta nousee varmaan kuu. Yöllä voi paukkua tosi kova pakkanen, tulehan sinäkin sisään lämpimään. Saat nukkua ruusukuvioisen peittoni päällä, niin ei tassuja palele…tule, tule.”

Mutta Harmaaraitainen kissa pohti ja mietiskeli, sillä kuutamoisena pakkasyönä puutarhassa olisi monenlaista mukavaa seikkailua. Jäniksen pojat pitivät pituushyppykilpailuja, lumikot kiipeilivät omenapuissa ja sukeltelivat sieltä pehmeään hankeen. Pöllöt kääntelivät päätään kuunnellen hiirulaisten kulkua lumikäytävissä , ja äänettömin siivin syöksyivät pahaa arvaamattoman paistin kimppuun.

Olisi niitä kissankin mukava katsella ja mukana seikkailla. Toisaalta lämmin nukkumapaikka houkutti ja lopulta se pitkän vetkutuksen jälkeen päätti pujahtaa pehmeisiin peittoihin.

Iltapalan jälkeen Mummokuningatar pesi hampaat, pukeutui pehmeään yöpaitaan, pani unisukat jalkoihinsa ja otti kehräävän kisunsa kainaloon. He sammuttivat valot linnan huoneista ja syvään huokaisten Mummokuningatar risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa, ja nukahti syvään uneen.

Mutta, mutta. Kohta kurkisti Kuu-ukko makuuhuoneen ikkunasta, alkoi kiusoitella nukkujia, jotka yrittivät kääntää kylkeä. Silloin Ukko mokoma kutitti niskasta, teki olon varsin levottomaksi molemmilta unta yrittäviltä. Lopulta Mummokuningatar ja Harmaaraitainen kissa huomasivat istuvansa ikkunan ääressä ihailemassa hymyilevää kuuta ja tähtikirkasta taivasta.

”Katsohan kisu, tuolla on Otavan tähtikuvio ja voi hyvä tavaton! Siinä oli hieno tähdenlento”,jutteli Mummokuningatar kissalleen. ”Jos ehtii toivoa tähdenlennon aikana, toive ehkä toteutuu.”

”Miaauh, mikäs se on tuo toooosi pitkä tähdenlento, joka ylettyy koko taivaan yli” kyseli Harmaaraitainen kissa. Mummokuningatar selitti, ettei se ole tähdenlento, vaan Linnunrata, ja sekös kissaa rupesi kiinnostamaan. Se kiehnäsi ja puski emäntäänsä, olisipa mukavaa päästä linnunradalle – arvaat varmaan miksi.

”Tulkaa vain” kuului äkkiä kumea ääni avaruudesta. Kas kummaa, Kuu-ukko hymyili leveästi heille ja vilkutti kutsuvasti silmäänsä. ”Lähetän teille tästä pyrstötähden, hypätkää kyytiin, niin saatte ajella koko yön linnunrataa pitkin!”

Ja usko tai älä, siitä paikasta Pyrstötähti sieppasi heidät kyytiin, antoi Mummokuningattarelle tähdenlennolta ohjakset käsiin, Harmaaraitainen kissa keikkui Mummokuningattaren yöpaidan helmoissa kiinni, kunnes he pääsivät linnunradan mainiolle liukuradalle. Voi sitä vauhtia! Kylläpä oli hauska katsella maisemia sieltä ylhäältä.
”Voi hyvä tavaton! Katsopa , kisu, miten pieni onkaan meidän linnamme, ja suuri korpimetsäkin! Ja tuolla on joku kaupunki valoineen ja katso, juna menee tuolla…”
”Miauuh, joo, joo,” naukui kissa,”mutta missäs ne kaikki linnut ovat?”
Arvasitko, että kissaa kiinnosti vain linnut, se kuvitteli pääsevänsä helppojen paistikkaiden perään, ja nyt koko rata olikin täynnä vain tähtiä! Kylläpä Mummokuningatarta nauratti, mutta niin mukavaa oli kiitää yli taivaankannen, että kisukin unohti pian pettymyksensä. Ja Kuu-ukko nauroi yhä leveämmin, kunnes se aamunkajossa haukotteli pitkään ja putosi omille unilleen.

Silloin Mummokuningatar ja Harmaaraitainen kissa putosivat yhtäkkiä yllättäin takaisin linnaansa, nenät kopsahtivat ikkunaan kiinni, ja tuntui, että he heräsivät unesta. Ihmeissän he katsoivat toisiaan.
”Voi hyvä tavaton, mikäs sinulla on kaulassa?” kysyi Mummokuningatar, ja katseli kissaansa, joka oli kietoutunut tähtinauhaan. Oliko se saanut pätkän linnunrataa mukaansa, vai oliko se unissaan pudonnut Mummokuningattaren joulukoristelaatikkoon, kas siinäpä pulma. Mitä sinä arvelet?

Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta ja käytä värikyniä.

1 kommentti artikkeliin “Mummokuningatar ja linnunrata – satu ja värityskuva”

  1. Päivi ja Janne

    Kiitos! Onpa mukava idea yhdistää sadun lukeminen lapselle ja värittäminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *