Siirry suoraan sisältöön

Yhdeksän luopuu kirkkovaltuustosta

Yhdeksän Taipaleen seurakunnan nykyistä kirkkovaltuutettua jää suosiolla pois uudesta valtuustosta. Heidän nimiään ei löydy kummaltakaan jätetyltä ehdokaslistalta.

Luopujat ovat Urho Kärmeniemi, Samuli Kurkaa, Marjukka Ahtiainen, Merja Paatos, Teemu Kemppainen, Kari Immonen, Erja Ässämäki, Jukka Hirvi ja Olavi Pikkarainen.

Yhteiseloa Taipaleella -listan 21 ehdokkaasta nykyisessä valtuustossa ovat valtuuston varapuheenjohtaja Anu Karhu sekä jäsenet Ritva Laurikainen, Elma Mikkola, Hanne Seppäläinen ja Maija Saimalahti.

Yhdessä eteenpäin -listan 20 ehdokkaan joukossa on yhdeksän nykyistä kirkkovaltuutettua: valtuuston puheenjohtaja Hanna Kuivanen sekä jäsenet Kirsi Rehunen, Kari Pettinen, Merja Pusa, Osmo Laine, Juha Mielikäinen, Anni Kilpiä, Paula Tuomi ja Tuomo Kirjavainen.

Kirkkovaltuustoon valitaan 23 jäsentä.

Muutos juttuun 27.9.: Yhdessä eteenpäin -listan asiamies Irma Vainikka ilmoitti Lemin Kirjavalle, että Merja Pusa on joutunut luopumaan ehdokkuudesta terveydellisistä syistä. Näin listalla on 19 ehdokasta ja valtuustoon pyrkii yhteensä 13 nykyistä kirkkovaltuutettua.

Lisäys ja muutos juttuun 29.9.: Ehdokkaan suostumusta ei voi enää perua sen jälkeen, kun perustamisasiakirjat on jätetty.

– Käytännössä tarkoittaa sitä, että sairastuneen henkilön nimi ja äänestysnumero näkyy ehdokaslistojen yhdistelmässä, vaalilautakunnan sihteeri Leena Hilska kirjoittaa.

– Häntä voi siis äänestää.  Hänen itsensä ei toki tarvitse osallistua mihinkään vaaleihin liittyvään toimintaan. Vaalien jälkeen on selvillä 23 eniten ääniä saanutta henkilöä/kirkkovaltuutettua, jotka muodostavat tammikuussa uuden kirkkovaltuuston. Muut ovat varajäseniä.  

– Tässä vaiheessa sairastunut voi pyytää eroa kirkkovaltuuston jäsenyydestä tai varajäsenyydestä, jos haluaa, Hilska toteaa.

Kirkkovaltuuston ehdokaslistoilla tulee siten siis olemaan 14 nykyvaltuutettua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *