Koronaa vastaan Lemin maskilla
Koronavirus ei ole juurikaan kurittanut lemiläisiä. Jotta tilanne pysyisi jatkossakin yhtä hyvänä, virusta vastaan voi suojautua Lemin omalla kasvomaskilla.
Koronavirus ei ole juurikaan kurittanut lemiläisiä. Jotta tilanne pysyisi jatkossakin yhtä hyvänä, virusta vastaan voi suojautua Lemin omalla kasvomaskilla.
Lemin kirkkokuoro piti torstai-iltana juhlahetken ja muisti pitkäaikaisia laulajiiaan kunniamerkein ja kiitti heitä uskollisesta osallistumisesta kuoron toimintaan.
Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvosto käsitteli maanantaina oikaisuvaatimusta, joka koski talouspäällikkö Tiina Lavikan jättämää eriävää mielipidettä edellisessä kokouksessa tehtyyn myrskytuhojen korvaamispäätökseen.
Lue lisää »Kirkkoneuvosto kahta mieltä, jätettiinkö eriävä mielipide vai ei
Nyt kun kauneimpia joululauluja ei ole mahdollista järjestää perinteisellä tavalla kasvokkain, lauluvihkoja on jaossa siellä täällä, kertoo aluepastori Tapio Kilpiä.
Aapo Pekari on kaivanut Taikalyhdyn kuva-arkistosta joukon tunnettuja lemiläisiä persoonia:
”Historian tekee eläväksi ihmiset, etenkin värikkäät persoonat.
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Joulu tulla jollottaa, eikä ole syytä vollottaa!
Taipaleen seurakunta on avannut verkkosivuillaan strategiakyselyn jäsenilleen.
Kaikkien muiden toimintaa järjestävien tahojen tavoin myös Taipaleen seurakunta on joutunut miettimään joulun aikaa uusiksi suht nopealla aikataululla, kirjoittaa Lemin kirkkopiirin aluepastori Tapio Kilpiä.