Kirkonmeininkejä kylillä
Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti, että alkaneen vuoden aikana päiväjumalanpalvelus pidetään viisi kertaa muualla kuin kirkossa.
Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti, että alkaneen vuoden aikana päiväjumalanpalvelus pidetään viisi kertaa muualla kuin kirkossa.
Lemin kunta myy huutokaupalla SaiPan kummipelaajayhteistyön johdosta saamansa aidot Tomi Leivon käyttämät pelipaidan ja mailan.
Lemin Nuorisoseuran Miljoonavaillinki -näytelmän katsojamäärä kohosi Leena Uskin rätingin mukaan yli 2400:n, Markku Peutere kertoo.
Lemin musiikkiyhdistyksen hallitus on valinnut musiikin maisteri Eija Räisäsen Lemin musiikkijuhlien uudeksi
toiminnanjohtajaksi tehtävästä eronneen Sanna Gangon tilalle.
Pakkanen pääsi jälleen yllättämään kadunpitäjän ja jäätämään tierummun. Lemin kirkolla tulvii.
Vaikka tilaa olisi järven leveydeltä, autolla pitää ajaa pitkin latua. Tätä typeryyttä ja kiusantekoa ovat ihmetelleet kaikki Lahnajärvellä hiihtäneet.