Iso kive takoa

Lemi voitti kunnalliskisan

Lemin kunta voitti viiden kunnan kunnalliskisan, joka käytiin tiistaina illansuussa Taavetissa. Tiukan vastuksen antoi samoihin yhteispisteisiin yltänyt Suomenniemi, mutta pystin vei Lemi voitettuaan saappaaheiton Risto Pietiläisen ja Tarja Kohosen johdolla.

Lue lisää »Lemi voitti kunnalliskisan

Omaishoitaja-yhdistys esittäytyy

Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n työntekijät ovat tulossa avoimien ovien periaatteella  Lemin seurakuntatalolle tiistaina 7. syyskuuta klo 10-14. Tapaamisen tavoitteena on se, että omaistaan hoitavat, läheisistään huolehtivat ja kaikki omaishoidon asioista kiinnostuneet tulisivat tutustumaan yhdistyksen työntekijöihin ja keskustelemaan.Lue lisää »Omaishoitaja-yhdistys esittäytyy

Aurinko paistoi markkinaväelle

Lemiläisten pelko siitä, että väki ei jaksa enää lähteä liikkeelle, osoittautui turhaksi tänään maalaismarkkinoilla. Lemin museon pihamaalle kesän tuotetarjonnasta ja tunnelmasta nauttimaan tuli yli 1 500 henkeä lähempää ja kauempaa, ja aurinko paistoi niin myyjille kuin ostajillekin.Lue lisää »Aurinko paistoi markkinaväelle

Vaaleankirjavaa kukintaa

– Minäkin ensiksi muistin, että kirjavan kukka on retuliinimpi. Johtuneeko tästä kesästä, että värikin vaalenee helteessä kuten mustien lampaiden villa aikoinaan! pohtii lappeenrantalainen Airi Musto lähettäessään kuvan Laihalan kirjava-pellosta; Lemin kirjavan kotikulmilla säilyneestä linjasta.Lue lisää »Vaaleankirjavaa kukintaa

Lemin musiikkijuhlat jälleen menestys

– Ei voi olla vaikuttumatta siitä, kuinka paikkakunnalla kaikki yhdessä tekevät yhteistä tapahtumaa. Sitä ei voi millään korvata, kommentoi saksofonisti Jukka Perko Lemin musiikkijuhlia. Hän oli yksi tänään sunnuntaina päättyneen tapahtuman taiteilijoista yhdessä mm. pianisti-säveltäjä Kirmo Lintisen ja sopraano Johanna Rusanen-Kartanon kanssa.

Lue lisää »Lemin musiikkijuhlat jälleen menestys

Lemin juhlat käyntiin

Lemin musiikkijuhlat käynnistyivät esiintyjien puolesta tiistaiaamuna, jolloin kolme turkulaistaitelijaa aloitti harjoitukset kirkossa. Viulisti Janne Malmivaara, sellisti Erkki Lahesmaa ja pianisti Liisa Malmivaara ovat tuttuja Lemillä,… Lue lisää »Lemin juhlat käyntiin

Keskisuomalainen kaikniekka

Kaikniekka tarkoittaa monipuolista taitajaa, jonka osaaminen on ennakkoluulotonta, laaja-alaista ja uutta luovaa. Lemin musiikkijuhlien vuoden taiteilija eli KAIKNIEKKA on säveltäjä-pianisti-kapellimestari Kirmo Lintinen. Saarijärveläissyntyinen Kirmo Lintinen edustaa muusikkotyyppiä, jollaisia musiikin historiassa pääosin on ollut: sama henkilö säveltää, sovittaa, johtaa kuoroa, orkesteria ja soittaa useita eri instrumentteja

Lue lisää »Keskisuomalainen kaikniekka

Stam1na ja naiset

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään perjantaina kesän festarikyselynsä tuloksista. Kansalta oli kysytty, ketkä ovat sen suursuosikkeja ja yllättäjiä kotimaisten esiintyjien joukossa. Suursuosikkien kärjessä jatkaa PMMP, mutta sekä suosikkien että yllättäjien listakärkeen kipusivat Chisu, Jenni Vartiainen ja lemiläinen Stam1na.Lue lisää »Stam1na ja naiset