Iso kive takoa
Lemillä ei tangokuningas vaihdu
Vaikka Suomi sai viikonloppuna uuden tangokuninkaan, Lemi ei vanhasta luovu.
Pikavuoro ajaa ohitse
Uudet linja-autovuorot jättävät ison osan lemiläisistä, ja myös monta kesämökkiläistä pulaan.
Viikon päästä ravataan juhlavasti
Lemin Hevosystäväinseura ry. täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Se juhlistaa pyöreitä vuosiaan Juhlaraveilla. Ravit pudetään sunnuntaina 13. heinäkuuta kello 13 naapuriseuran Savitaipaleen raviradalla.
Ville Rusasta juhlitaan oopperajuhlilla
Lemin musiikkijuhlilla kolmen viikon päästä esiintyvä baritoni Ville Rusanen on valittu Savonlinnan oopperajuhlien Vuoden taiteilijaksi.
Kuukanniemen koulu puretaan kokonaan
Lemin kunnanhallitus päätti maanantaina, että Kuukanniemen pahoin kosteusvaurioitunut koulu puretaan kokonaan. Myös vasta vähän aikaa sitten remontoitu keittiö ja tehty laajennus puretaan uuden koulun suunnittelun tieltä.
Kahdella vuorolla kaupunkiin ja takaisin
Viikko sitten Kirjavassa pohdittiin, pääseekö heinäkuussa Lemiltä ollenkaan kaupunkiin. Nyt se on selvinnyt, että kesäaikaan kulkee kaksi vuoroa Lappeenrantaan ja takaisin.
Taikalyhty juhlii keisarin seurassa
Uusia kumppaneita Lemin musiikkijuhlille
Lemin musiikkijuhlien pääsponsoreita ovat tänä vuonna Auto-Suni ja Lemin Osuuspankki. Nämä yritykset ovat tukeneet juhlia jo aiempina vuosina.
Taikalyhty keisareiden jäljillä
Takalyhdyn kesänäyttely Pekarin vanhassa kaupassa avautuu ensi viikonloppuna. Pääosassa ovat keisari Nikolai II ja Ruotsin kuninkaiden vallan aika.
- « Edellinen
- 1
- …
- 189
- 190
- 191
- 192
- 193
- …
- 248
- Seuraava »




