Kirsi Ståhlberg vapun vetonaulana
Lemiläisten ei tarvitse pitkään ikävöidä Salattujen elämien Isabellaa. Ulkomaille poistunutta hahmoa esittänyt Kirsi Ståhlberg tulee vappuna Lemille esiintymään ja juontamaan marttojen järjestämät vappukarkelot.
Lemiläisten ei tarvitse pitkään ikävöidä Salattujen elämien Isabellaa. Ulkomaille poistunutta hahmoa esittänyt Kirsi Ståhlberg tulee vappuna Lemille esiintymään ja juontamaan marttojen järjestämät vappukarkelot.
Kivijärven Kuuksenenselkä lainehtii jo vapaana.
Uusien palveluasuntojen tontilta on jo puut raivattu.
Kansalaisopiston kevätnäyttely Lemin koulukeskuksessa näytti, että vuoden aikana on oltu sekä ahkeria että kekseliäitä.
Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Lappeenrannan seurakunnan Kamarikuoro vieraili sunnuntaina Lemin kauniissa puukirkossa, jonka vankat hirret ovat heijastaneet monenlaista musiikkia vuosien varrella.
Vantaan diakoniapastori Lea Karhinen, 51, valittiin viikko sitten Lemin kirkkoherraksi. Hän sai reilusti yli puolet annetuista äänistä.
Kaakkoissuomalainen eurovaaliehdokas Antti Häkkänen vieraili Lemillä perjantaina.
Lemin Nuorisoseuran esittämän Naistenhurmaajat -näytelmän viimeinen esitys oli perjantaina. Katsojia 20 esityksessä ja kenraaliharjoituksessa oli kaikkiaan 3.250.
Kolmen verkkoon liitetyn aurinkovoimalansa myötä Lemistä on tullut asukaslukuun suhteutettuna Suomen johtava aurinkosähkökunta.
Diakoniapastori Lea Karhinen on
voittanut Lemin kirkkoherranvaalin.