Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Issäinpäivän monet isät saap mitalleit. No ei nii kovi monet, mut kuitekii. Enne jouluu on nii paljo kaikelaisii juhlii ja muitakii mitallipäivii, et ossaakoha kaik isät  tämmöst arvostaakaa, ko on voitettu kilpailui ja saatu armeijaltkii ain jonkiilaist pränikkää. On piirogi pääl viiri ja kunniakirjaa, ylleesähä näitä miesimmeisille jaetaa.

Tul mielee, et nyt ko niitä siel hienos juhlas jaetaa, ni onkoha aateltu, et nimeommaa tää isäl tarkotettu mitalli ei oiskaan semmone lisämitalli muute yhteiskunna kukkona tunkiol kiekunneelle, vaa oikeest isäl, joka on siis olt isä tai isänkaltainen lapsosille, hellint ja olt turvana elon kaikkin päivin….

Mie muista, ko miu isä-kuva muuttu ensmäse kerra. Mie kuuli sivust ko kaks nuorta issää keskusteli vaippoi laadust, mitkä ol hyvvii ja mitkä ei. Se ol miul ko siuluhoitoo. Keskustelu ol nii luonnollist, siin ei olt mittää häppeemist. Nythä tää on iha arkpäivää, isät halii ja pussailee, juttelee lastesa kans, leikkii ja pelailee… joskus ol aika, et tämmössii nimiteltii nössöiks jne. Miu issäin ol ehottomast nössö  jo siihe aikaa, ko mies ol perheepää, ja äit hoiti huusholli. Ei tällee ko nykyää, eikä nössötelt koko lapslaumaasa, mut mie oli isä tyttö, jost pit tulla vaik mitä, eikä miult kannustust puuttunt millokaa.

Mie onnittele syvämme pohjast kaikkii issii ja issiinkaltassii, jotka ymmärtäät lastesa arvo ja ihmeen ! Vaik se lippu nyt sattee pieksemänä liimautuukii lipputango ympäril, ni annetaa sen ainakii ajatuksis liehuu ilosest sinise taivaa al.

Mäntyperä eukko kiukuttellee lissää

Koko pitkä kesä aja taisteli viimessee voimapisaraa ast saahaksei tolku kivuist, joit miu mielest ei oikee toveks otettu – senki takkii, et ainakkaa näil pienemmil paikkakunnil terkkarit ei ennää toimi niiku enne. Lähetteit ei saa, lääkäreit ei oo. Omalääkär ja omahoitaja on kauniit sanat paperil, mut tovellisuuves hyö on loppuupalaneit, väsyneit, ja toissaalt toimepiekiellos. Ei ennää mitata verepaineit, mittää kopioit ei säästösyist anneta – ellei pääse nettii labratuloksiiaa ei nää koskaa. eikä niit kukkaa kerrokaa. Kaikkiin immeiste pitäs olla ropottei omakannas, ei sitä kysytä pääset sie nettii ja ossaatsie käyttää sitä. Etälääkärit heittäät reseptii ja hoito-ohjeit potilast tuntematta /näkemättä, toivoi et tulloo napakymppi.

Euko luulotauti osottautu aika pahaks lonkkakulumaks, joka vaatii vaihto-ossaa. Se olkoo kokonaa erijuttu, mut nyt alko sitte se mahoto paperhomma. Kuuli, et mie saattasi saaha kuljetusavustus, ko oon aika reilust alle sen tulorajan… ja nyt tappele kaikemaailma virastoi kans. Onneks sai viisaammalt neuvoi, ja nipu kopioit kaikest mahollisest, viel on saatava pankist todistus olemattomis säästöist…

Arvaa pääskös tää eukko kännyl mihikää, ens tulloo litania mil kielel, sit halluutko takasisoito tms. Neti kans saap yrittää päivän, jot pääsis pätkimättä johokii virastoo. Tul vaa mielee, et kui paljoha meil on täs kuntoo pantavas kotimaas semmossii mummoi ja pappoi, jotka on täysi näitte pahukse asjoitte ulkopuolel. Ite sentää viel kuvittele olevain ees pikkuse kartal, mut ittiäin en ossaa auttaa… toki miu älystä on monelaist lausuntoo. Yks luomakunnakruunu sano miul hyvi alentuvast, ettei miu kans voi keskustella, se tuntuu niiko hänen pitäs tulla portait alas miu tasal…..

 Neti pit helpottaa asjoitte hoitamist.Mie lähe maanantai käymää sekä pankis et terkkaris, ja oon iha varma, jot nenäkkäi saa jottai aikasekskii. Nyt pyyhittää sekä sattee et kiuku kyyneleet, jätetää Suome kuntoolaittamine ”viisaammil” ja koitetaa täst sotkust jotekii ite selvitä. Muistettaa isiä  lipui kirjei ja kukkasi, mainioita marrasaikoja!