Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Syksyllä 1998 Janne Tulkki  lauloi autoradiossa laulua sinisen taivaan sateenkaaresta, kun Mäntyperän eukko pääsi elämänsä ensimmäiselle pohjoisen reissulle.

Oli kohtalaisen sateinen syksy, ja ruska oli matkakaverin mielestä laimea, hän olisi halunnut näyttää parhaan loiston… mutta minä,minä henkäilin ja huokailin miten ihanaa kaikki oli, tunsin itseni sinisen taivaan sateenkaareksi, ihmeeksi,jota ei oikeasti voi olla. Pitkään aikaan tuota laulua ei ole kuulunut, vaan kuuluipa nyt yhtenä aamuna, ja eukon rinnassa läikehtivät vanhat muistot.

On tässä tullut elettyä aikaa melko kiinteästi kotosalla, rollaattorin kanssa on kuljeskeltu, Sievä Sininen seisoi turhan panttina pihassa, kun kytkinjalka ei toimi eikä vahva kipulääkityskään salli ratin taakse istua. Syksyn mittaan olen haikaillut linturetkille, kuunnellut pihassa hanhien menoa, en juuri kiikareita kaulaan ole laittanut, tyytynyt olosuhteisiin. Ja sitten yhtenä aamuna kaveri soittaa ”tänään pitäis olla kohtalaisen hyvä ilma, mitä jos käytäs katsomassa niitä hanhipeltoja…”

Pitkästä aikaa evästä reppuun, mukaan kiikarit ja kamerat, rollakin mahtuu varalta Sievän Sinisen kyytiin, jota kaveri on nyt pari viikkoa ulkoiluttanut punaisen auton hämätessä Mäntyperän pihassa vieraita. Kaverin isossa termoksessa on kuumaa vettä, eukkonen etsi omaan reppuun murukahvit, keksejä ja muuta retkievästä. Eihän tuota suuremmin mitään kaapista löytynyt ,kun samalla piti kauppareissu hoitaa.

Taivas oli aika harmaa, pikkusen vettäkin vihmoi, mutta Elimäen pelloille piti pysähtyä ihmettelemään harmaata mattoa, joka kupruili mukavasti valkoposkihanhien ruokaillessa ruskealla sängellä. Taivaalla näkyi valtavia parvia matkalla jonnekin. Käännyttiin Kausalaan päin, miten upeaa ruskaa peltojen laitamilla, pihoissa ja tienposkessa… Taivaskin muuttui siniseksi, ja se sateenkaari sykki eukkosen sydämessä koko ajan!

Ajettiin vanhalle tutulle paikalle Perheniemen ohi Sääksjärven rantaan. Siellä oli ennen pellot pullollaan ääntä ja lintuja, nyt ne olivat kaikki taivaalla, harmaitten pilvien alla kilometritolkulla tuli harvaa parvea! Ihmettelin lippua,joka oli laitettu lintutornin yläkaiteelle… kunnes se yllättäin levitti siipensä ja lähti lentoon! Harmaahaikara.

Järvi näytti tyhjältä, mutta kiikaroimalla näki puolen järven mittaisen parven lepäilevän lähellä vastarantaa. Nautimme köyhät eväämme tornin alatasanteella, ruovikossa pörähteli pieniä lintuja, kaukana langoilla arvelimme kottaraisiksi tai rastaiksi pikkuisia pisteitä, naakkoja taisi olla tuhansin haukkuvassa parvessa, ja niitä hanhia, jatkuvana virtana harmaan pilven sylissä!

Järven yllä kaarteli kolme kotkaa, merikotkiksi arvelimme, mutta niin kaukana, ettei iästä voinut mitään sanoa. Aurinko kurkisteli harmaan pilvimassan yltä, sai tuulessa heiluvat heinät kimaltamaan ja rantapuitten lehdet levottomina lepattamaan. Yht’äkkiä taivaalta alkoi sataa lunta järveen! – Ei nyt sentään, mutta tummaa taustaa vasten veteen laskeutuvat hanhiparvet välkkyivät auringossa kuin valtavat lumihiutaleet, näky oli niin satumainen, ettei eukko ymmärtänyt nostaa kameraa tapahtumaa ikuistaakseen, ihmetteli vaan!

Sääksjärven torni on lempparipaikka siksikin, että tässä venevalkamassa on harvinaisen hyvä puucee, kuivakäymälä, jonka istumakorkeus on lonkkaleikkausta odottavallekin juuri oikea, sieltä löytyy kaikki tarpeellinen ja se on siisti. Suuret kiitokset paikan siistijälle ja huoltajalle!

Olihan tuolta lähdettävä matkaa jatkamaan, ajettiin läpi ruskan kirjavoimien maisemien, pihapuutarhoiden ja kaurispeltojen. Katseltiin myös mahdollista ruokapaikkaa. mutta Vanha Kelo oli jo lounasaikansa päättänyt, pullakahvit kuitenkin otettiin ja juhlapäivän lounas nautittiin sitten Tuohikotin ABC:llä, siitäkin huolimatta, että joskus päätettiin, ettei enää aakkosia. Lounasaika sielläkin tosin oli ohi, ja palvelu hyvin hidasta (säästöjä varmaan), mutta todella ystävällistä.

Otettiin lihapullapannut, eikä todellakaan tarvinnut pettyä. Annos oli todella suuri, maukas ja pysyi lämpöisenä loppuun asti. Nolona salaatteja ahnehtinut eukko harmitteli, kun ei kaikkia ”rehuja” sitten saanutkaan mahaan mahtumaan. Kun kauppahommatkin hoituivat siinä sivussa, niin täydellisen retkipäivän kruunasi kotisauna. Niin ihana oli yllätysretki, että vielä unissaankin heiluva, huojuva, kivulloinen eukko taisi sinisentaivaansateenkaarta hyräillä.