Eukkomamma luki päivän hyvän uutisen Etelä-Saimaan ilmoitussivulta: mittamiehet ovat tulossa Savitaipaleen Myttiömäkeen hahmottelemaan valtatie 13:n oikaisua.
Vaikka maan- (vai tien-)mittareiden työmaasta on pitkä matka siihen, että työkoneet ilmestyvät maastoon, kuulutus on ensimmäinen konkreettinen askel kohti suorempaa ja turvallisempaa valtatietä. Kuntien ja kuntalaisten yhteen hiileen puhaltamisesta on hyötyä, vaikka aina välillä tuntuu, että Helsingissä ei kuulla, huudettiin täällä miten kovaa tahansa. Karvalakkiadressilla saattaa sittenkin saada jotain aikaan – tai ainakin alulle.
Eukkomamma on kesän ja syksyn aikana jutustellut useammankin ihmisen kanssa vanhoista asioista, sodanjälkeisestä Suomesta ja Lemistä. Tuolloin, aina 1960-luvulle saakka, tietyöt olivat merkittävä työllistäjä, joihin valtiovalta satsasi rahaa ja samalla turvasi leivän kansalaisilleen. Tietyömaiden olot olivat karut ja yksinkertaiset, monesti kaukana kotoa, mutta sodan kokenut sukupolvi oli oppinut kotinsa jättämään.
Valtateiden ohella rakennettiin paikallisteitä volyymilla, jota nykypäivänä on vaikea ymmärtääkään. Nyt tuntuu siltä, että maaseudun tiet rakennettiin silloin niin valmiiksi, että nykyään niiden korjaaminen on jo iso uutinen. Tai uutiseksi käy jo se, että korjaamista suunnitellaan.
Myttiönmäki eli linkkitorninmäki kymmenen kilometriä Savitaipaleelta Mikkeliin päin on eukkomammallekin monilta työ- ja sukuloimisreissuilta tuttu. Sen kiperyys ei ole ajaessa pelottanut kuitenkaan kuin yhden kerran, ja siitä on yli 20 vuotta aikaa. Loka- tai marraskuinen juttukeikka suuntautui illalla Suomenniemelle, poliisin liikenneturvallisuusiltaan. Alla oli kesärenkaat ja illan aikana tie veti jäähän. Jalkaisin ei enää kunnolla pystyssä pysynyt, ja kun autoon pääsi, niin jo Kauriansalmessa rupesi suunnittelemaan, miten Myttiönmäen ylös ajaa, että varmastikaan ei jää mäkeen; peruuttaminen peilijäällä mutkamäessä pimeässä olisi eukkomamman taidoilla ollut tuhoon tuomittua. Niinpä piti pohtia vauhti ja vaihde tarkkaan.
Kakkosella se taisi ylös nousta, eikä ongelmia ollut lopussakaan matkaa aina Lemille saakka. Siitä matka oli outo, että vaikka ajoi kuinka hitaasti, kukaan ei ajanut ohi. Eikä vastaan tullut yhtään rekkaa, sillä kaikki olivat pysähtyneet levikkeille odottamaan suola-autoa. Niin ja ne poliisit sieltä Suomenniemeltä – he ajoivat kotiin Partakosken kautta.