Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Eräänä kesänä oltiin jo menossa katsomaan tätä ihmettä, Samperin Savottaa, mutta kun Savukoskelta ajettiin eteenpäin kohti rajamaitten korpia, ja pikitie päättyi Marttiin, luovuttiin silloin ajatuksesta.
Tänä kesänä kuitenkin sitten käytiin katsomasta ja tutkailemassa, mistä moinen nimi oikein on savotalle tullut.
Eihän tuo ihan helppoa ollut. Kuraista soratietä sai ajaa 50 kilometriä, samperin kuoppia väistellen, mutta perille päästiin. Tulppiosta löytyi mökkikylä joen rannalta, kahvila-ravintola ja paljon historiaa!
Illalla käytiin katsomassa, miten lähelle Soklia pääsee. Suljettuhan se tie oli, kuten kaivoskin, mutta huikea on ollut kuorma-autojen matka aikoinaan kaivoksen tuotteita kuljettaessaan, jonkinlainen samperin savotta sekin.
Uskomaton oli mökkikylässä katoksen alle näytteille asetettu veturi. Siis täällä metsässä! Se on amerikkalainen ja täällä puunkuljetukseen tuunattu vekotin. Alla on sekä telaketjut että ”sukset” keulassa.
Näillä vetureilla vedettiin metsästä huikeat määrät tukkeja joen rantaan uitolle.
Vauhti tuppasi olemaan joskus liian kova, ja sitä varten jätkät punoivat jalasten alle ”sutteja” jarruiksi. Oli olemassa oikein suttitupa
Tuvassa olisi ihan mainiota yöpyä nykyäänkin.
Paluumatkalla taas samperin soratietä pitkin käytiin katsomassa myös Jänesvaaran pumppamo. Mahtavista hirsistä rakennettu korkea rakennus pikkuisen purosen varressa lähellä olevine pilkevarastoineen onkin tarina sinänsä.
Sisällä korkean katon rajassa on valtava sammio, oikeastaan tämä on kohtalainen vesitorni. Aivan mahdoton oli saada kuvaa sisällä ahtaassa tilassa, mutta talvella siellä oli tarkoitus pitää tulia isossa uunissa, jotta veturin tarvitsema vesi pysyi sulana.
Pelottavahan tuo oli puusäiliö siellä korkeuksissa mahtavien parrujen varassa…
Matka jatkui maantietä pitkin, vaikka paremmalla ajalla olisi ehkä ollut mielenkiintoista kulkea metsiä pitkin tätä vanhaa savotan reittiä, hyvin viitoitettua. Ja kuulema karhujen kanssa, ne kun ovat seutukunnalla vakituisia metsäkavereita, pihoillakin piipahtavia.
Lopulta tullaan joen rantaan Leukkuhamaraan, jossa puut on laskettu jokeen. Paikalle on rakennettu huippuhieno kota, mutta on siellä mallia myös saunasta, jollaisessa jätkät lienevät kylpeneet.
Maakuopassa on iso kivikasa tulipesineen, kuopan rinteessä on lauteen tapaiset ja kaiken yllä kehikko, jonka ylle nykyään varmaan laitettaisiin vaikkapa vihreä kuormapeitto, mutta jätkien aikaan lienee käytetty kuusenoksia.
Liekö joku saunonut lähiaikoina, kun lauteelta löytyi hiukan kuivunut vasta...
Kun sitten ajettiin taas ne kymmenet kilometrit kuoppaista soratietä Marttiin, ei enää yhtään tarvinnut savotan nimeä ihmetellä, on siinä jätkillä tekemistä ollut!