Mummokuningattaren potunnostopäivä – satu ja värityskuva

Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta sitä kauneutta ei kukaan oikein enää uskonut.

Vuosien myötä hän oli pulskistunut, rypistynyt ja harmaantunut, mutta aika onnellisena hän asusteli kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen Kissansa kanssa.

 
Oli syksy. Linnan huoneissa alkoi olla viileää, ja jo aamutuimaan Mummokuningattaren niveliä alkoi kolottaa. Hän laittoi linnan uuneihin tulet, ja keitti sitten vasta päänselvityskahvit ja ryhtyi pohtimaan, mitä tänään puuhaisi. Niin, tietenkin hän päästi ensin Harmaaraitaisen Kissansa öisiltä seikkailuilta sisään, ja antoi sille lämmitettyyn kultareunaiseen
kuppiin paksua kermaa.
Kisu pyrki heti uunin päälle päiväunille, mutta valpastui, kun kuuli Mummokuningattaren suunnitelmista.
”Voi hyvä tavaton! Nyt alkaa olla jo kiire ottaa perunat maasta ja viedä ne siivottuun kellariin talvivarastoon..”

Perunannosto oli Harmaaraitaisesta Kissastakin varsin hauskaa, silloin sai myllätä mielin määrin pehmeässä mullassa.
He pukivat päälleen villapaidat, ja Mummokuningatar pani jalkaansa villasukat ja kumisaappaat, sitten etsittiin perunaämpäri ja kuokka.

Talitiaiset tulivat riemulla mukaan pellon laitaan, kuokkiminen nostaisi esiin runsain määrin toukkia ja pieniä matoja.
Aurinko hymyili taivaalla ja kesäpilvet kiirehtivät pois syystuulien mukana. Omenat punastelivat kypsinä ja pitivät tiukasti kiinni oksistaan. Nekin odottivat, että Mummokuningatar korjaisi sadon talteen kellariin hilloina ja mehuina, parhaat pääsisivät jopa salin pöydälle herkuteltaviksi.

Juuri kun Mummokuningatar nosti kuokan aloittaakseen hän kiljaisi: ”Voi hyvä tavaton, nyt minun selkääni sattui kamalasti!” Ja niinhän siinä kävi, että selkä ei taipunut enää ollenkaan. Harmaaraitainen Kissa ehdotti hieromista, mutta kun se kiipesi Mummokuningattaren harteille ja alkoi hieroa, Mummokuningatar kiljahteli kahta kauheammin. Arvaat varmaan
miksi. Kissallahan on tosi terävät kynnet…
”Tsiuh, tsiuh,” sirittelivät tiaiset siinä ympärillä, ja aurinkokin koitti lämmittää Mummokuningattaren selkää, mutta mikään ei auttanut. Hädissään tiaiset kurkistelivat tyhjään perunaämpäriin, eipä tainnut nyt hommasta tulla mitään.
Mutta lopulta vanhin tiaisista, mustapipoinen Herra Tyyti muisti, että hänen ystävänsä Pekka Peltomyyrä oli varsin taitava kaivaja. Jospa se sukulaisineen tulisi auttamaan. Ja niinpä Herra Tyyti lensi etsimään Pekka Peltomyyrää, eikä aikaakaan, kun koko myyrien suku kokoontui käskynjaolle perunapellon laitaan.

Veli Vesimyyrä oli tuonut mukanaan pienen pulkan, ja Maija Metsämyyrä katseli korkealle omenapuunoksille.
”Minä olen kyllä taitava kiipeämään, voisin kerätä hiukan omenoita välipalaksi ,” sanoi hän ja pinkoi jo kohti hedelmätarhaa.
Kylläpä nyt alkoi ahkera touhu. Pekka Peltomyyrä perheineen kaivoi perunat esiin ja Vesimyyrän suku kantoi niitä pulkkaan ja kiskoi sitten kellariin.
Siellä laarit täyttyivät ääriään myöten ja Mummokuningatar katseli tyytyväisenä ja kiitollisena kuokkaan nojaten ahkeria apulaisiaan. Myyrät korjasivat pienet perunat omiin varastoihinsa, ja parhaat omenat ja perunat Maija Metsämyyrä kantoi linnan keittiöön.

Siellä hän terävillä hampaillaan kuori ison kattilallisen perunoita, ja keitti -arvaatkos mitä? Niin herkullista perunamuussia, ettei paremmasta väliä. Jälkiruuaksi Maija Metsämyyrä valmisti makeita uuniomenoita, jotka aikoi tarjoilla kermavaahdon kera.
Mutta mitähän teki Harmaaraitainen Kissa? Se oli aivan sekaisin katsellessaan pieniä harmaita myyriä, joita juoksenteli joka puolella.Sille olisi vallan mainiosti kelvannut myyräpaistikin, mutta eihän se tohtinut näitä ahkeria apulaisia käydä jahtaamaan. Se piilotteli Mummokuningattaren helmoissa, ja nuoli huuliaan. Oli todella harmillista, että tällainen tilaisuus meni kissalta ohi suun!
Lopulta työt oli tehty, perunat kellarissa, ja Maija Metsämyyrän valmistamat herkut syöty. Mummokuningatar kutsui kaikki vielä lettukesteille, kunhan hänen selkänsä paranisi, Herra Tyyti lupasi viedä kutsut sitten perille.
Ja kun iltateet oli juotu, ja Harmaaraitainen Kissa päässyt ulos -muka katsomaan pellon laitaan olisiko sinne vielä jäänyt

perunoita, Mummokuningatar kömpi pehmeitten peittojensa alle, risti kätensä ja siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti kiitollisena ja onnellisena. Ja arvaat varmaan, että tätä päivää hän muisteli ilolla joka kerta talvella, kun haki kellarista perunoita. Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta ja väritä liiduilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *