Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar – niin siitä tosin oli jo aikaa, kuten muistat. Hänelle oli käynyt kuten muillekin mummoille, hän oli hiukan harmaantunut ja rypistynyt, pulskistunutkin, mutta aika iloisena hän asusteli kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen kissansa kanssa.
Eräänä aamuna hän heräsi kylmissään. Edes ruusukuvioinen silkkipeitto ei lämmittänyt häntä tänä aamuna. Nopeasti hän pukeutui lämpimästi, päästi surkeasti naukuvan kissansa sisälle linnan keittiöön. Harmaaraitainen kissa ei malttanut edes aamumaitoa odottaa, vaan hyppäsi heti uunin päälle ja alkoi puhdistaa kuuraisia viiksiään.
Mummokuningatar laittoi kiireesti tulet linnan uuneihin, ja keitti sitten vasta päänselvityskahvit ja rupesi miettimään asioitaan. Joulu oli tulossa. Aamukahvin kanssa hän maisteli eilen leivottuja pipareita ja katseli linnan keittiön ikkunasta ulos.
Äkkiä ikkunan taakse pelmahti kaksi harmaata karvapalloa. Kesti kauan ennenkuin Mummokuningatar hoksasi, että ne olivat talitiaisia, jotka olivat pörhistäneet höyhenensä kylmissään.
”Voi hyvä tavaton”, tuumasi Mummokuningatar, ”taitaa olla kova pakkanen. Ilmankos minuakin paleli jopa peiton alla. Eivätkä varpaani ole vieläkään lämmenneet villasukissa.”
Lisää lintuja tuli ikkunan taa. Ne koputtelivat nokallaan ikkunalasiin ja lämmittivät omia varpaitaan höyhenillään niin, että seisoivat hassusti yhdellä jalalla. Ja Mummokuningatar mietti ja mietti, kuinka voisi auttaa pieniä ystäviään. Rasvakakut roikkuivat jäisinä ruokintapaikalla, ja metallinen jyväautomaatti ei varmaan paljon houkuttanut ruokailijoita.
Aamun sininen hämärä vaihtui possunpunaiseen autereeseen, lumikiteet kimalsivat puiden oksilla ja pihan varvikossa. Pakkasmittari näytti -25 astetta, hui kauheaa!
”Miaauh,”naukasi maitokupiltaan Harmaaraitainen kissa. ”Eikös tuolla varastossa ole niitä lyhteitä, jospa ne tykkäisi pujahtaa sinne lyhteen sisään lämmittelemään, miaauh..”
Mummokuningatar pani huopikkaat jalkaan, paksun työtakin ylleen, ja kipaisi henki huuruten ulkovarastoon. Siellä olikin varsinaiset pidot. Varmaan koko metsän myyrät ja hiiret olivat kivunneet varaston hyllylle lyhteitten kimppuun, iloinen rupattelu kuului jo kauas.
”Niin, niin”, sanoi johtajahiiri Hipsulainen pienoisella äänellään, ”tottakai minä tiesin, että Mummokuningatar on järjestänyt meille tänne herkkuja pakkaspäivän varalle. Johan minä syksyllä panin merkille sen.”
” Olipa hyvä että löysimme tämän kattauksen”, piipitti hiiriemo Herttainen, ”minun pienokaiseni olivat jo laihtuneet kovin,maa on jäässä, ja kellariin ei ollut tänä vuonna mitään pääsyä.”
”Minulta katkesi hammas, kun yritin jyrsiä kulkukoloa kellarin oveen”, kertoi kolmas. Joku oli yrittänyt ruokakomeroonkin, mutta silloin se hirveä Harmaaraitainen katti oli syösynyt kimppuun, niin että juuri ja juuri pakoon ehti.
Hetken aikaa Mummokuningatar seurasi touhua varaston ovelta, kääntyi sitten takaisin pihaan ja laittoi Punaisen autonsa lämmitykseen. Ei tässä auttaisi muu, kuin lähteä kysymään, josko lähiseudun viljelijältä löytyisi lisää lyhteitä.
Mummokuningatar puki ylleen hienon sydänkuvioisen villapaidan ja lapaset. Puki Harmaaraitaisen kissansakin villapaitaan, pani tassuihin lapaset ja huopaset, ja niinpä he lähtivät ajelulle etsimään joululyhteitä. Ensimmäisen talon pihalla oli valtavat parvet keltasirkkuja. Ne herkuttelivat vilja-aitan liepeillä maahan pudonneita jyviä maistellen. Mutta lyhteitä viljelijällä ei ollut. Mummokuningatar antoi hänelle pussillisen pipareita, sai ison muovikassillisen jyviä ja hyvän joulun toivotusten saattelemina he jatkoivat matkaa.
Toisessa talossa harakka istui aidan tolpalla ja nauraa kähisi: ”Ei ole lyhteitä, isäntä sairasti koko syksyn. Viljat jäi peltoon, ja sieltä olemme saaneet ruokaa, minä ja muut linnut, hiiret myyrät, kauriit ja jopa karhu Mesikämmen. Mummokuningatar kopisteli kuitenkin tupaan tervehtimään isäntäväkeä ja vei sinnekin pussillisen pipareita. Onneksi siellä oltiin jo terveitä, ja Mummokuningatar sai makoisat kahvit rupatteluhetkineen, ja kissalle palan juuri paistettua possunkylkeä.
Kolmannessa talossa lopulta tärppäsi. Emäntä oli tehnyt lyhteitä myydäkseen niitä kaupungin torilla, mutta kas kummaa, joku järjestyssääntö kielsi roskaamisen, eivätkä ihmiset voineetkaan ostaa lyhteitä. Niitä olisi vaikka kuinka paljon. Pikaisesti maistettiin juuri valmistunutta uunipuuroa, piparipussi vaihtoi taas omistajaa, ja sitten lastattiin Mummokuningattaren Punatulkunpunainen auto täyteen lyhteitä.
”Lisääkin saa sitten hakea, oli oikein mukava taas haastella, hyvää joulua”, huuteli emäntä vielä auton lähtiessä kotilinnaa kohti.
Kylläpä linnut olivat iloissaan, kun Mummokuningatar kantoi mahtavia joululyhteitä ja ripusti niitä puiden kylkeen. Viluiset talitiaiset pyrkivät hetkeksi lämmittelemään Mummokuningattaren harmaisiin hapsiin, keltasirkut kaivautuivat syvälle lyhteeseen syömään jyviä. Ja kappas vain, Mummokuningattaren taskusta kurkisti pieni hiiri, joka oli päättänyt matkustaa serkkujaan tervehtimään turvallisessa kyydissä. Olihan pitkä matka pakkasessa kuolemaksi pienelle piipertäjälle, mutta näin se onnistui hyvin.
Illlan hiljalleen hämärtyessä Harmaaraitainen kissa istui keittiön ikkunalla ihailemassa maisemaa. Se oli ihan täynnä iloisesti sirkuttavia lintuja! Kisu nuoleskeli viiksiään ja kehräsi Mummokuningattarelle:
”Tämä on kyllä paras joululahja kissallekin, miaauh…” Mitähän sen mielessää oikein liikkui…
Mutta mukava oli Mummokuningattarenkin nukkumaan käydä, kun pikku ystävillä oli nyt ruokaa yllin kyllin. Tyytyväisenä hän risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti onnellisena lämpöisen peittonsa alle.
Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta ja väritä liiduilla.