Mummokuningatar auttaa Pientä Piiskuttajaa – satu ja värityskuva

Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta sitä kauneutta voi enää vain muistella. sillä muitten mummojen tapaan hän oli jo aikalailla pulskistunut ja harmaantunut. Mutta iloisena hän asusteli kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen kissansa kanssa.

Eräänä syksyisen kylmänä aamuna, juuri kun hän oli juomassa ruusukupista aamukahvia päätään selvittääkseen, hän kuuli Harmaaraitaisen kissansa hätääntyneen naukaisun ikkunan takaa.

Kissa malttoi tuskin koskea lämmitettyyn aamukermaansa, jota Mummokuningatar aina tarjosi sille kultareunaisesta kupista, vaan hätäili kovasti:

”Miaauuh, tulepas kiireesti ulos, miauh, koko myyräperhe kaivaa puutarhaasi käytäviä, tekee koloja, ja kantaa juuri istuttamiasi kukkasipuleita niihin!”

Kissan silmät kiiluivat innosta  – liekö sillä ollut mielessä makoisa myyräpaisti. Mutta kyllähän Mummokuningatar pukeutui lämpimästi ja lähti katsomaan kukkapenkkien tuhoja. Maankamara oli jo hiukan kohmeinen, yöllä oli ollut pakkasta ja ensimmäisiä lumihiutaleita leijui nytkin maahan.

Harmaaraitainen kissa hyppelehti pitkin puutarhaa, ja pysähtyi lopulta pienen kuopan ääreen.

”Voi hyvä tavaton!” henkäisi Mummokuningatar. ”Totta se on, aikamoisen kuopan ovatkin kaivaneet, ja pitkiä käytäviä näkyy tuonne kukkapenkkiin päin!”

Yhtäkkiä käytävä alkoi kohoilla, ja Harmaaraitainen kissa loikkasi maata möyhivän myyrän kimppuun.

”Ai, ai, ai! Älä satuta minua!” valitti pieni myyrä hennolla äänellä. ”Olen Myyrä Mykkyräinen, ja olen pelastuspartiossa töissä. Jos en kohta vie tätä kastematoa Herra Kontiaisen koloon, Pieni Piiskuttaja kuolee!”

Mummokuningatar otti myyrän kissan kynsistä, sanoi vievänsä kissan ensin tupaan, ja tulevansa takaisin kuullakseen jutun loppuun. Tiedäthän sinä, ettei kissaan voi luottaa tällaisissa jutuissa.

Sieltä kissa sitten vain katseli linnan ikkunasta, kun Mummokuningatar hilppasi takaisin puutarhaan. Myyrä Mykkyräinen oli jo uudella ruuanhakureissulla, tällä kertaa se pyöritti isoa tulppaaninsipulia koloon.

”Kun Piiskuttajat syksyllä lähtivät etelänmatkalle, tämä Pieni Piiskuttaja ei jaksanut lentää, vaan putosi maahan, eikä päässyt enää siivilleen. Silloin Herra Kontiainen pelasti sen omaan koloonsa ”, kertoi myyrä ja jatkoi hengästyneenä,

”Olemme kaikki yhdessä yrittäneet pelastaa sitä ressukkaa, mutta sen siivet takertuvat mutaan, pyrstö on jäänyt kiinni pienen kiven alle, eikä se jaksa kertoa mitä meidän pitäisi tehdä  – voitko sinä, Mummokuningatar, auttaa?”

Eihän se helppoa ollut. Ensin piti Herra Kontiaiselle saada viesti koloon, että hän yrittäisi tuoda kylmissään olevan Piiskuttajan maan pintaan, sitten oli todella kova kiire saada se lämpimään. Meni kauan, ennen kuin Mummokuningatar oli saanut kaikki sulat ja höyhenet puhtaiksi ja ojennukseen.

Pieni Piiskuttaja oli niin heikkona, että se tuskin jaksoi juodakaan, mutta lopulta se raotti varovasti silmiään. Seuraavana päivänä se avasi jo nokkansa, ja Mummokuningatar alkoi syöttää sille pienen pieniä jauhelihan muruja. Ja viimein Pieni Piiskuttaja jo räpsytteli siipiään, ja alkoi hennolla äänellä piiskuttaa.

”Oi, Mummokuningatar, olen niin kiitollinen, pelastat minut jo toisen kerran! Olen se pesän pienimmäinen, joka putosi kesällä. Autoit minut silloin takaisin pesääni, mutta sisarukset olivat vahvempia kuin minä, ja niinpä minusta ei kasvanut tarpeeksi voimakasta. En jaksanut lähteä muuttomatkalle…”

Kylläpä nyt alkoi mukavat muisteluajat! Tuntui, kuin kesä olisi tullut takaisin. Joka päivä he muistelivat yhdessä ihania kesäpäiviä, ja huomasivat, että mukavat muistot voimistivat heitä kumpaakin.

Mutta lopulta tuli aika, jolloin Pikku Piiskuttajan oli todellakin aika päästä etelään vahvistumaan ensi kesää varten. Kyllä siinä mietittiin ja mietittiin, miten se oikein onnistuisi. Lentokonettakin jo tuumailtiin, kunnes pihalammelle laskeutui kaunis valkoinen joutsen.

”Minä olen Suomen Joutsen, tervehdys sinulle Mummokuningatar. Olen sukuni viimeinen, ja tarkistan, että kaikki sukulaiset ovat jo menossa. Ensi viikolla tulee näet jo pysyvät pakkaset.” Ja komeasti joutsen töräytti torvellaan, sen kuulivat varmaan kaikki vielä viipyilevät joutsenet – nyt on aika lähteä.

Ja arvaapa mitä. Suomen Joutsen lupasi oikein mielellään ottaa Pikku Piiskuttajan pehmeitten selkähöyhentensä alle ja viedä turvallisesti niin kauas lämpimään, että se pystyy jo itse etsimään omat sukulaisensa.

Hiukan haikeana Mummokuningatar peitteli Pienen Piiskuttajan joutsenen selkään. Ensi kesänä nähdään taas, toivottelivat toisilleen, ja pitkään, pitkään Mummokuningatar seisoi linnan pihassa vilkuttamassa, pyyhki kyyneleet silmäkulmastaan ja päätti paistaa lettusia päiväkahvin kanssa. Muutaman letun hän vei pelastuspartiolle puutarhaan, varoitti myyräperhettä kissansa terävistä kynsistä, ja toivotti Herra Kontiaisellekin hyvää talvea siellä pimeässä kolossa.

Harmaaraitainen kissa oli hyvin tyytyväinen Pienen Piiskuttajan lähdöstä, sillä nyt se sai kaiken huomion taas itselleen, eikä sitä koko ajan kielletty lähentelemästä Pienen Piiskuttajan häkkiä, jossa tämä oli voimia kerännyt.

Elämä muuttui jälleen ihan normaaliksi, ja näytti melkein kuin Harmaaraitainen kissa olisi hymyillyt lämmintä kermaa latkiessaan. Ja joka ilta , kun Mummokuningatar kävi nukkumaan, hän siunasi kaikki rakkaansa ja muisteli ihanaa kesää, taisipa käydä niin, että vielä unissaankin hän heijasi sylissään Pientä Piiskuttajaa, sitä sisarusparven heikointa. Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta kuva ja väritä liiduilla.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta kuva ja väritä liiduilla.

 

Vastaa