Lähetys lähtee koivun oksasta
Kuvat Markku Peutere
Lemin hellettä pelkäämätön Kotiseuturatio lähetti ohjelmaa tämänkin lauantain kesätorilta.
Kuvat Markku Peutere
Lemin hellettä pelkäämätön Kotiseuturatio lähetti ohjelmaa tämänkin lauantain kesätorilta.
Noin 80 allekirjoittajaa yhtyi Kirsti Laulajan oikaisuvaatimukseen Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvoston päätöksestä myydä Lemin seurakuntatalo, kertoo Länsi-Saimaan Sanomat.
Musiikin maisteri ja viulumusiikin lehtori Maarit Kirvessalo-Nurmela on kuukauden päästä pidettävien Lemin musiikkijuhlien suojelija.
Kuvat Jouni Väkevä
Vastatervatun kirkon katon kanssa kilpaa kiiltävät nyt rovasti Salomon Majanderin (1809–1886) sukuhaudan ristit ja ympärysaita. Lemin Lions Club tervasi aidan ja ristit maanantaina.
Terva tuoksui Lemin kirkonmäellä, kun kirkon kattoa tervattiin viiime viikolla.
Lemin kesätorikausi avautui lauantaina. Koronavirusvaaran turvatoimena tori on nyt kirjaston aukiolla.
Lemillä päästään sittenkin kesätorille. Tori siirtyy kirjaston aukiolle ja on ensimmäisen kerran avoinna nyt tulevana lauantaina.
Sunnuntaina 14. kesäkuuta avautuu Lemilla pihakirppis, ”Rääsätäti” Outi Räisänen kertoo.
Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvoston päätöksestä laittaa Lemin seurakuntatalo myyntiin on tekeillä oikaisuvaatimus.
Lue lisää »Seurakuntatalon myynnistä tekeillä oikaisuvaatimus
…saa suuret luulot heittää. Repovuoren reitti Lemin Huttulassa ei pitänyt olla pitkä (n. 4 km) eikä vaikea, vaan helpohko.