Iso kive takoa
Musiikkijuhlien konsertit toivat virvoitusta helteeseen 2 400 kävijälle
Lemin musiikkijuhlat päättyivät sunnuntaina. Keskiviikkona alkaneen festivaalin ohjelmistoon kuului kaikkiaan yli kymmenen tapahtumaa, jotka keräsivät yhteensä yleisöä noin 2.400 henkeä.

Ilmaista antia oli tarjolla taaskin runsaasti. Sirkka Kosonen (vas.), Soila Sariola ja Eeva-Leena Pokela jodlasivat perjantai-iltana Jehun terassilla ja lauantaina aamupäivällä Laululavalla.
Lue lisää »Musiikkijuhlien konsertit toivat virvoitusta helteeseen 2 400 kävijälle
Pieni alkupala Lemin musiikkijuhliin
Teksti Sirkka-Liisa Vaalivirta
Lempeän lämpöisenä keskiviikkoiltana unsas joukko musiikinystäviä kokoontui Lemin kauniiseen kirkkoon nauttimaan kesäisestä musiikista.
Musiikkijuhlat käyntiin keskiviikkona
Jenkapotaatteja Mozartista
Kuntosali avautuu elokuussa
Lemin kunnan uusi kuntosali Tepa-Medicalin entisissä tiloissa Teollisuustiellä avautuu kuntoilijoille elokuun aikana, viimeistään syyskuun 1. päivänä, vapaa-aikasihteeri Kati Ahonen tiedottaa.
Ilmaistakin iloa Lemin musiikkijuhlilla
Lemin musiikkijuhlia vietetään ensi viikolla keskiviikosta sunnuntaihin. Juhlien lähestymisestä kertoo myös heinäkuussa tasaisesti kiihtynyt lipunmyynti.
Kortekankaan, Palon ja Nykäsen konsertissa soi päivänpaiste
Vastikään Kansallisoopperan taiteelliseksi suunnittelupäälliköksi valittu baritoni Jaakko Kortekangas esiintyy Lemin musiikkijuhlilla kahdesti torstaina 25.heinäkuuta.
Lue lisää »Kortekankaan, Palon ja Nykäsen konsertissa soi päivänpaiste
Taikalyhty on avannut ovensa
Antikvaarikirjakauppa Taikalyhty Lemin vanhassa kirjakaupassa Uimintiellä on avannut ovensa kirjojen ja kuvien ystäville.
Pekka Puupää tuo kesän pimeimpään talveen
Lemin Tapiolassa koittaa marraskuussa koko pimeän talven kestävä kesä. Pekka Puupää kirmaa silloin kesälaitumille yhdessä Pätkän ja muiden kavereidensa kanssa.
- « Edellinen
- 1
- …
- 110
- 111
- 112
- 113
- 114
- …
- 243
- Seuraava »