Lemi 1918, osa 6.
Kolmetoistavuotiaasta Mauno Karttusesta oli tehty suojeluskunnan juoksupoika, jolla riittii raportoitavaa kansliasta helmikuun 25. päivänä. Punaiset olivat tulossa Lemille.
Kolmetoistavuotiaasta Mauno Karttusesta oli tehty suojeluskunnan juoksupoika, jolla riittii raportoitavaa kansliasta helmikuun 25. päivänä. Punaiset olivat tulossa Lemille.
Kirkkohallitukselle kootaan adressia, jolla vedotaan itsenäisen Lemin seurakunnan puolesta. Velatonta seurakuntaa ei haluta maksamaan kahden miljoonan euron velkaa, joka Taipaleen seurakunnalla valmiiksi olisi.
Lemin suojeluskunnan päällikkö Lauri Karttunen kävi helmikuun alussa suojeluskuntalaistensa kanssa Mikkelissä opettelemassa taistelukäytäntöjä. Helmikuun 14. päivänä 1918 hän palasi joukkueensa kanssa Lemille ja majoittui lähimpien päälliköittensä kanssa kotiinsa pappilaan.
Talven ilot kutsuvat perheitä Kuukanniemen kiekkokaukalolle lauantaina 17. helmikuuta kello 10–12. Luvassa on muun muassa poniratsastusta ja -ajelua, koira-ajelua ja erilaisia tehtävärasteja kaikenikäisille
Savitaipaleen ja lähiseutujen historiaan erikoistunut Savitaipaleen Aura ry. laski 10. helmikuuta kukkakimpun sisällissodan ensimmäisen savitaipalelaisuhrin Evald Ståhlen kuolinpaikalle Lamposen pihalle Lemille.
Poistuessaan Lemiltä 10. helmikuuta punakaartilaiset ryöstivät taloista ruokaa ja viljaa ja vangitsivat 19 lemiläismiestä, heidän joukossaan kunnanesimies Antti Okon, jota syytettiin osallistumisesta Lemin suojeluskunnan perustamiseen.
Lemin kunnan vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljander kutsuu jälleen – todennäköisesti viimeistä kertaa – järjestöihin kuuluvia ja kuulumattomia järjestöretkelle. Kohteena ensi kesänä ovat Viron Tarton ja Võrun kaupungit ja hieman Latviakin.
Helmikuun 9. päivän iltana 36 punakaartilaista ja venäläistä sotilasta saapui Lemin kirkolta Sylvester Lamposen taloon lähelle Savitaipaleen rajaa. ”Leipää pöytään tai pöytä pellolle!” he komensivat talon väkeä. Syötyään kaartilaiset päättivät jäädä taloon yöksi ja jatkaa matkaansa Savitaipaleelle vasta aamulla
Suomi 100 -juhlavuosi oli juhlien ja tapahtumien vuosi myös Lemillä. Tapahtumat, juhlat ja näyttelyt kokosivat yhteensä 24.000 hengen yleisön.
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Lauantaina Kisapuistossa oli jälleen erittäin jännä jääkiekko-ottelu, vastakkain olivat HC-LeSo ja Zoom. Eli seutukunnan reippaat muusikot (tietenkin myös Stam1na) erittäin suurella joukkueella ja Zoom, joka sai ihan loppumetreillä kasaan huomattavasti pienemmän joukkueen.
Lue lisää »HC LeSo ja Zoom pelasivat tuhat euroa nuorten hyväksi