Kaikki äänestämään Akselia!
Tai siis Akselin Kähkösen eli Lemin Lampaan lammaskynttilää Suomi 100 -tunnuksen saajaksi.
Tai siis Akselin Kähkösen eli Lemin Lampaan lammaskynttilää Suomi 100 -tunnuksen saajaksi.
Talvi ja kevät tulivat nyt yhtä jalkaa.
Lemin seurakunnassa on tällä viikolla piispantarkastus. Se alkaa huomenna torstaina 9.2.
Tänään on suuri Emma-gaalan ilta. Paikanpäällä Espoossa on myös kunnanjohtaja Jussi Stoor.
Osana Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuotta valmistuu marraskuussa viime sotien aikaisesta Suomen itärajan puolustuslinnoituksesta kertova dokumenttielokuva.
Ensi kesänä Lemin kunnan vapaa-aikatoimen ja järjestöparlamentin kaikille avoin järjestöretki suuntautuu Viron Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.
Tulevan lauantain 28. tammikuuta teatteriesitys Tapiolassa on peruttu, mutta suosittu Harmaat Pantterit saa kaksi lisäesitystä maaliskuussa.
Stam1nan 20-vuotisjuhlanäyttelyssä oli esillä yhtyeen neljä Emma-palkintoa.
Lue lisää »Stam1nan viides haussa, äänestämällä autat yhtyeen voittoon
Lemin musiikkiyhdistyksen Laululava-keräys on torstai-iltaan mennessä saanut 26 mesenaattia ja heiltä yhteensä 1.040 euroa rahaa. Se on puolet keräyksen minitavoitteesta 2.000 eurosta.
Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto täytti avoinna olleen nuorisotyönohjaajan viran. Virkaan valittiin nuorisotyönohjaaja-sosionomi (AMK) Saara Pellinen Imatralta.