Kirkkovaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen
Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnan viime vuoden tilinpäätöksen maanantaisessa kokouksessaan.
Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi seurakunnan viime vuoden tilinpäätöksen maanantaisessa kokouksessaan.
Lemin kunta suunnittelee kirjaston asunto-osan muuttamista kuntalaisten yhteiseksi asukastilaksi, jossa esimerkiksi yhdistykset voivat pitää kokouksiaan.
Taipaleen kirkkoneuvosto päätti panna toimeen joulukuussa tekemänsä päätöksen Lemin seurakuntatalon korjauksen kustannuksista. Talon myynti keskeytetään.
Lemin kunnanvirastona nyt toimiva Vanha pappila oli yleisölle avoimena perjantaina.
Lemin kunnanvaltuusto pitää maanantaina kokouksen, jonka esityslistalla on muun muassa vanhan kunnantalon myynti.
Lemin kunta pitää ”uuden kunnantalon” eli Vanhan pappilan ovet avoinna kaikille perjantaina 21.8. kello 10–14.
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Savitaipaleen Rahikkalan myllyjuhlia viiiko sitten lauantaina vietettiin aurinkoisessa, melkeinpä helteissä säässä. Moni muukin kuin vaivaisukko etsi viileyttä myllyn hirsiseinien suojasta.
Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kotimetsä on hiljainen, vain joutsenten levoton huuto kuuluu lammelta, kurjet kirkuvat kaukaisilla pelloilla. Laululintuset keräävät voimia kestääkseen muuttomatkat tai talven tuiskut. Minä pinoan puita liiteriin, ja muistelen Lemin musiikkijuhlia, joissa niin monta hienoa konserttia jäi kuulematta, katsomatta.