Pappikin hiihtäisi, jos joku voitelisi sukset
Lauantaina hiihdetään Lemillä Papinhiihdot – jo 65. kerran. Kirkkoherra Lea Karhiselle tapahtuma on ensimmäinen. Lemin Kirjava kysyi, miten hiihto sujuu häneltä itseltään.
Lauantaina hiihdetään Lemillä Papinhiihdot – jo 65. kerran. Kirkkoherra Lea Karhiselle tapahtuma on ensimmäinen. Lemin Kirjava kysyi, miten hiihto sujuu häneltä itseltään.
Lemin seurakunnan jäsenmäärä supistui 45 hengellä päättyneen vuoden aikana. Suurin syyllinen väkitappioon oli kirkosta eroaminen.
Nyt on aika herkistyä joulun tunnelmaan. Hyviä tilaisuuksia siihen tarjoutuu muun muassa kirkossa ja museotuvallaLue lisää »Joululaulujen ja -runojen aikaa
Messu Lemin kirkossa ensi sunnuntaina 16. marraskuuta kello 10 toteutetaan yhdessä Savitaipaleen seurakunnan ja Sanna Pulkkisen johtaman lauluryhmän kanssa.
Lemin seurakuntavaaleissa on 250 äänioikeutettua jo äänestänyt. Muilla noin 1.500:lla on tilaisuutensa ensi sunnuntaina, isänpäivänä.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Tänään maanantaina oli ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä.
Lemin seurakunnan uusi kirkkoherra Lea Karhinen asetetaan virkaansa huomenna sunnuntaina.
Kolmekymmentä laulajaa kokoontui maanantaina Lemin kirkkoon aloittamaan Kehittyvien laulajien syyskautta. Entiseen tapaan paikallisten osallistujien lisäksi joukossa oli laulajia Savitaipaleelta ja Lappeenrannasta.Lue lisää »Kehittyvät laulajat kehittyvät edelleen
Lemin uusi kirkkoherra Lea Karhinen aloittaa virassaan nyt perjantaina. Uuteen kotiin asettuminen oli yllättävän raskasta.
Diakoniapastori Lea Karhinen on
voittanut Lemin kirkkoherranvaalin.