Aurinkoa ystäville! – Mäntyperän kuulumisia

Tiedättekö, mikä on hulluuden huippu? Mäntyperän eukko kuvittelee olevansa juuri tällä hetkellä aika lähellä sitä. Ulkona on näet aivan ihana aurinkoinen talvipäivä, ja tämä eukko sulkeutuu tupansa varjoisimpaan kamariin naputtelemaan tietokonetta. Ei järjen hiventäkään koko touhussa!

Ikkunan takana kuuluu myös tasainen naputus, siellä nälkäiset pikkuystäväni koittavat saada murusia pakkasen kovettamasta rasvakakusta. Onneksi orava käy terävin hampain raastamassa rasvan pintaa, saa siitä sitten hentonokkaisimmatkin lopulta jotakin einettä eväspussukkaan.
Kiitokseksi on muuten kuultu jo ihan oikea titityykin, joten kevääseen päin mennään niin että heikompaa huimaa. Ei ole eukko ehtinyt vielä edes talvisille touhuille, kertaakaan ei ole suksilla suihkinut, potkukelkka ei ole maantietä nähnytkään ja lumilinna on yhä vielä rakentamatta.
Tuntuu, että paras (?) talvinen hupi on ollut lumen kolaaminen. Kohta ei tontin rajat enää kasoille riitä, ja alkaa sairastaakin sellaisia herraskaisia sairauksia kuin tenniskyynärpäätä, kihtivarpaita, jännetupentulehduksia ja jonkunlaisia huippu-urheilijoiden lihasvaurioita. On se niin rankkaa, vaikka lumi sinänsä onkin pehmeää.
Pehmeääpä hyvinkin. Eräänä saunailtana eukko ajatteli parannella kipeytyneitä kinttujaan kahlaamalla hiukan lumessa löylyjen välillä. Vaan ilman rillejä pimeällä pihalla sattuikin kompastumaan kolauksen reunaan, ja humpsahti mahalleen siihen pehmeään hankeen. Eikä tuosta ihan helpolla ylös sitten päässytkään. Kylläpä nipisteli ja poltteli moinen kylmä kylpy! Ja aamulla hangessa oli aika uhkeita enkelinkuvia.
Näiden hurjien talviurheilulajien jälkeen mieleen muistui muuan mainio mainos lehdessä. Palautusjuomaa sai kolme pulloa neljällä eurolla. Eukko pohtimaan, että mitä oikein on palautusjuoma. Palautuspullon vielä ymmärtää, mutta missä muodossa tämä palautusjuoma oikein pitäisi palauttaa. Palautetaanko se nautittuna, vai onko siinä jotain vikaa…

Ihan kaikkia muitakaan ilmoituksia eukko ei ymmärrä. Samalla tavalla on aina pohtinut noita ”Sekalaisia”-otsakkeen alla tarjottavia hierontapalveluksia uusin tytöin jne, kun käytettävissä olisi myös ”Työsuorituksia”. Eikös hieronta oikeasti ole työtä, vai onko tämä sekalainen homma sitten jotain vähän sekalaisempaa, mene ja tiedä.


On ihanaa
, kun päivät alkavat pidentyä. Sekopäinen käpytikka on pärryyttänyt jo kauan keskellä aukkoa ohuen kelon latvaan. Sillä on kyllä nuotit pahasti hukassa, sillä se päryyttää hentoja säkeitä kuin pikkutikka. Ja aina samassa paikassa. Sinitiaiset, hömötiaiset ja töyhtötiaiset aloittelevat kevätvirsiä, ja punatulkut viheltelevät huoletonna puiden latvoissa. Ja siellähän tuo nyt juuri on aurinkoa ottamassa koko satapäinen keltasirkkujeni parvikin. Ihanaa. Ja kissan lotko makaa sohvalla ja lihoo emäntänsä lailla.
Täällä tupasessa eukolla on paljon siivoamista tärkeämpiä hommia. Lähes tieteellisen tarkasti tarkkailee mahdollisten nuppujen kehittymistä vielä talven uuvuttamiin melkein henkihieverissä ikkunoilla roikkuviin kaktuksiinsa. Vielä pinnistelee hyvin vaaleana ja hentona muutama pelargoniakin, joku versoista väsyy ja nuukahtaa, kuolee pois, mutta kamarin kylmää ikkunaa vasten nojaa muutama sinnikäs lehti. Ja kappas kauheutta, yhdessä asustaa pienen pieni vihreä toukka.
Pikkuhiljaa se on nakertanut lehteä pitsimäiseksi. Eilen se taisi lopultakin levähtää, ja tänään aloin epäillä että öinen pakkanen taisi jäädyttää sen ruutuun kiinni. Täytyy vain seurata tilannetta, sillä niin pieni ja hento toukka ei kestä kääntelyä, ei paremmalle paikalle panoa

Vähän julmempi ihminen olisi varmaan myrkyttänyt mokoman elukan heti sen havaittuaan, varsinkin, kun kertaakaan aikaisemmin pelargoniat eivät ole talven yli ikkunoilla viihtyneet, mutta tässä huushollissa on siedetty monenlaisia elukoita ennenkin. Muistanpa vuosien takaa vessassa asustavan hirveän ison hämähäkin, jota lapsukaiset lemmikkinään pitivät, ja vahtivat kuin haukat, ettei äiti vaan Hermannia hätyyttele. Nyt roikkuu verkkoja vähän joka nurkassa, ja laiskuuttaan eukko selittelee sillä, että hämähäkit pyydystävät kärpäsiä ja hyttysiä. Kyllähän susi syitä löytää, sanotaan.


Kyllä nyt on
ulos lähdettävä. Tätä naputellessa ystävänpäivä on vielä edessä, ja toivonkin, että se on yhtä ihanan aurinkoinen kuin tämäkin päivä. Saisihan tästä nyt oikeastaan jo alkaa se aurinkoinen kevätaika, joka saa meidät hymyilemään ja tanssahtelemaan, olkoon edessä pitkä pätkä iloisia ystävänpäiviä, jokaiselle!

SL

2 kommenttia artikkeliin “Aurinkoa ystäville! – Mäntyperän kuulumisia”

  1. Markku Piipponen

    Moikka Mäntyperän Eukko!

    Oletko sortunut tekniikan lumoihin? Onhan se hyvä
    näin lumisena talvena kun voi koneen välityksellä
    keskustella ja katsella kuviakin. Ilman suksia en pääse edes liiteriin toistaiseksi.

    Terveisin Markku

  2. Hei Markku! Mäntyperän eukon puolesta vastaan kommenttiisi ja totean, että suoraa yhteyttä Mäntyperältä ei nettiin ole kukaan palveluntarjoaja pystynyt luomaan. Niinpä Sirkka-Liisa kaasuttelee levykkeineen ja piirroskuvineen Savitaipaleen postiin, sieltä posti tuo ”korpun” juttuineen tänne Lemille, josta minä tuikkaan ne Kirjavan sivuille, Eli ilahduta Mäntyperän eukkoa edelleen puhelinsoitolla tai pistäytymällä.
    T. Eukkomamma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *