Suvivirsi museolla aloittaa seurakunnan kesän
Huomenna lauantaina 30.5. kello 18 Museotuvan pihalla veisataan suvivirsi, kaikki halukkaat ovat tervetulleita paikalle! toivttaa aluepastori Tapio Kilpiä.
Huomenna lauantaina 30.5. kello 18 Museotuvan pihalla veisataan suvivirsi, kaikki halukkaat ovat tervetulleita paikalle! toivttaa aluepastori Tapio Kilpiä.
Lemin kunnan johtoryhmä on viime viikolla päättänyt, että kesäkuun aikana toreja ei voida järjestää. Viikolla 24 käydään uusi neuvottelu koskien heinäkuuta.
Lue lisää »Kesätoria ei kesäkuussa, mutta lapsille toimintaa
Aterioiden valmistus Palolan keittiössä päättyy heinäkuun lopussa. Elokuusta alkaen Lemin kunta ei tuota aterioita Eksotelle, kunnanhallitus päätti.
Lue lisää »Palolan keittiö sulkeutuu – vanhusten ateriat kaupungista
Sateinen lauantai ei ollut niin sateinen, etteikö olisi voinut lähteä retkeilemään. Tunnin rako sadepilvien välissä riitti Tuulimyllypolin kiertämiseen Lemin Huttulassa.
Lemin kirjastosta voi maanantaista lähtien noutaa varattuja kirjoja. Ne toimitetaan ulko-ovelle, kirjasto ilmoittaa:
Vaikka kasvokkainen toiminta on nyt tauolla, voivat erilaiset harrasteryhmät, seniorikerhot, kesätorin porinaporukat ja ystävien juttupiirit kohdata puhelinporukkana, muistuttaa projektipäälikkö Heini Maijanen Hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeesta.
Lue lisää »Lemillä valmennetaan vetäjiä ikäihmisten puhelinporukoihin
Valokaapeliyhtiö Saimaan Kuitu jatkaa kuituverkon rakentamista toukokuun puolivälistä alkaen. Yhtiö tarjoaa toukokuun loppuun saakka liittymän uusille asiakkaille vanhaan hintaan.
Lemin kirjasto avautuu yleisölle vasta kesäkuun alussa, kunta kertoo julkaisemassaan tiedotteessa. Lähiopetus kouluissa ja varhaiskasvatus alkaa ensi viikon torstaina, 14. toukokuuta.
Lue lisää »Kouluun ensi viikolla, kirjasto avautuu vasta kesäkuussa
Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvoston päätöksestä myydä Lemin seurakuntatalo nettihuutokaupassa on jätetty oikaisuvaatimus. Oikaisun vaatijat totetavat päätöksen syntyneen virheellisen käsittelyn seurauksena.
Lemin kunta vuokrasi osan tilaelementtivirastostaan Taipaleen seurakunnalle väistötiloiksi. Kunnan työntekijät siirtyivät alta pois Vanhaan pappilaan. Koronaviruksen takia muutto ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan, kunnanjohtaja Johanna Mäkelä kertoo.