Lemin väki väheni 14:llä
Lemiläisiä oli viime vuoden lopussa 14 vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema väestötilasto.
Lemiläisiä oli viime vuoden lopussa 14 vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema väestötilasto.
Keskustan Olli Rehn ja Paavo Väyrynen olivat lemiläisten suosikit europarlamenttivaaleissa. Molemmat saivat Lemiltä 95 ääntä.
Lemin Kirjava sai mielenkiintoisen linkin, oikean aarrearkun Lemistä kiinnostuneille:
Keskusta ja perussuomalaiset voittivat Lemin kuntavaaleissa kumpikin yhden paikan, vihreät ja kristillisdemokraatit hävisivät yhden paikan. Ääniharava oli keskustan Eija Sinkko 96 äänellään.
Lemin kunta saa suitsutusta tämän päivän Aamulehdessä etusivulta alkaen. Stam1nan kosketinsoittaja Emil ”Hippi”Lähteenmäki ylistää täkäläistä suhtautumista bändien harjoitteluun.
Joka viides lemiläinen suoritti jo kansalaisvelvollisuutensa eli äänestänyt eduskuntavaaleissa ennakkoon. Lemin ennakkoäänestysprosentti, 21,3 prosenttia äänioikeutetuista, on kuitenkin valtakunnan keskiarvoa ja naapurikuntia alhaisempi.Lue lisää »Joka viides on käyttänyt jo ainoansa
Lemin väkiluku on hyvässä kasvussa, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista laskelmista. Lemiläisiä oli viime vuoden viimeisenä päivänä 3.064 henkeä, mikä on 23 enemmän kuin vuotta aiemmin.Lue lisää »Lemi hyvässä kasvussa
Lemin kotiseutuyhdistys jatkaa perinteistä elokuvailtapäivää yhteistyössä Taikalyhdyn ja Elävän Kuvan Museon kanssa Lemin Tapiolassa (Tapiolankatu 5, Lemi) sunnuntaina 30.1. Tuolloin klo 14 estetään mm.” Elokuvia Sydänmaille”, kooste Lemin Höyrylaivatapahtumasta 2010, Taikalyhty-dokumentti sekä Matti Nikamaan kaitafilmejä Lemiltä 60-70 luvuilta.Lue lisää »Eläviä kuvia Lemillä
Tänään maanantaina alkoi muutto Lemin kunnan uuteen viipalevirastoon, joka on nimetty Kunnantaloksi. Ensimmäisenä muuttoon ryhtyivät Eksoten toimistohenkilökunta ja kunnan yleisen osaston henkilöt vanhasta toimistoparakista.Lue lisää »Muutto uuteen kunnantaloon alkoi
Lemin terveysasemalla on tammikuussa tarjolla 31 lääkärityöpäivää. Töissä on yhteensä seitsemän lääkäriä, on Eksoten läntisen alueen vastuulääkäri ilmoittanut Lemin palvelujohtajalle. Tammikuun lääkäreistä osa on MedOnen… Lue lisää »Tammikuussa seitsemän lääkäriä