Lemin kotiseutuyhdistys
Juha Junnonen sai säräkaukalon
Lemin kotiseutuyhdistys palkitsi monitoimimies Juha Junnosen Vuoden kotiseututeko -palkinnnolla.
Omavarainen yhdistys vakuutti koordinaattorin
Suomen kotiseutuliiton Kotiseutumuseoiden helmet -hankkeen koordinaattori Sini Hirvonen vaikuttui Lemin kotiseutuyhdistyksen monipuolisesta toiminnasta vieraillessaan museolla viime sunnuntaina.
Kesä tuo taas kotiseuturation
Lemin kotiseuturatio aloittaa kotiseutuhenkiset suorat lähetykset kunnantuvalta ja kesätorilta ensi lauantaina 6. päivänä kesäkuuta kello 10.00. Lähetys kestää tunnin tai kaksi, ja uusinta lähetetään samana päivänä kello 15.00.
Nurkat ja kylänraitit puhtaiksi lauantaina
Tuleva lauantai 9.5. on kaikkien lemiläisten yhteinen siivous- ja maisemanhoitopäivä. Tavoitteena on saada siivottua tienvarret ja raivattua pusikot ympäri pitäjää.
Sadan miljoonan tukin savotta
Tapiolassa muisteltiin sunnuntaina tukkien uittoa Väliväylällä. Aiheesta kirjan tehnyt Hilkka Mattila ei tilaisuuteen päässyt, mutta uitoissa mukana olleita kuultiin sekä filmiltä että paikan päällä.
Tukkien matkassa Tapiolaan
Lemin kotiseutuyhdistyksen kevään esitelmäsarja saa jatkoa, kun tietokirjailija Hilkka Mattila esitelmöi Väliväylän uitoista sunnuntaina Tapiolassa.
Mikä on arvokasta ja missä on sen paikka?
Kaikkea vanhaa ja perittyä ei voi tai halua säiyttää kotona. Missä tavaroiden paikka oin, kysytään ja vastataan Lemin kotiseutumuseolla huomenna tiistaina.
Elävästi elokuvasta Tapiolassa
Teksti ja kuva: Heikki Haiko
Lemin kotiseutuyhdistyksen elokuvailtapäivässä kuultiin ja nähtiin elokuvaohjaaja Hannu Peltomaan kuvaama ja leikkaama elokuva Aika hyvä ihmiseksi .
Elokuviin sunnuntaina
Sunnuntaina tarjotaan Lemillä elokuvanautintoja. Tapiolassa nähdään sekä lemiläisiä lyhytfilmejä että Rauni Mollbergin elokuva Aika hyvä ihmiseksi.
- « Edellinen
- 1
- …
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- …
- 10
- Seuraava »







