Kirkkoherra asetetaan virkaansa
Lemin seurakunnan uusi kirkkoherra Lea Karhinen asetetaan virkaansa huomenna sunnuntaina.
Lemin seurakunnan uusi kirkkoherra Lea Karhinen asetetaan virkaansa huomenna sunnuntaina.
”Hirmulisko ahmii kantoja Lemin teollisuuspuistossa”, viestitti Markku Peutere torstaina ja lähetti kuvan.
Kuukanniemeläisvanhemmat vetoavat esikoulun ja kuusi peruskoululuokkaa käsittävän koulun rakentamisen puolesta. Kuntaan jätettiin torstaina asiaa koskeva adressi.
Lemin koululaisten vanhemmat kokoontuivat keskiviikkona yhteen miettimään, millaisille arvoille koulun opetus jatkossa pohjataan. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016.
Toukokuun viimeisenä lauantaina Lemin kesätorilla vieraillut saksalainen traktorimies Gerhard Bullinger, 60, on päässyt kotiin, kertoo hänen kotipaikkakuntansa tiedotuslehti.
Lemin kirkkovaltuustoon valitaan seurakuntavaaleissa 9. marraskuuta 15 valtuutettua. Ehdokkaita on yhteensä 30.
Lemin kunnanhallitus ei vielä maanantaina ottanut kantaa, minkä kokoinen koulu Kuukanniemeen rakennetaan.
Nuorajärven kosteikolla, Tevaniementie 155, järjestetään ensi tiistaina 23.9.2014 kello 14-20 kaikille avoin kosteikkoilta. Tarjolla riistakosteikon esittelyä ja hoitoa sekä kahvia, pullaa ja makkaranpaistoa.
Nuorajärven kosteikon ystävät ry. ja Savitaipaleen seudun luonnonsuojeluyhdistys kohtasivat kosteikolla toissa kesänä. Kuva: Ismo Hölsä.
Lemin kunnanhallitus tekee tänään esityksensä Kuukanniemen koulun jälleenrakennuksesta. Kunnanjohtajan esitys on esikoulun ja kahden alaluokan koulurakennus.
Kuukanniemeläiset haluavat puretun koulun tilalle uuden kuusiluokkaisen koulun. Se tuli selväksi tiistai-illan yleisötilaisuudessa.Lue lisää »Kuukanniemi haluaa koulunsa