Virkiät lettukesteillä
Hellepäivät olivat hiukan uuvuttaneet Heitlahen Virkiöitä, mutta reilut parikymmentä ihmistä saapui kuitenkin Mäntyperän pihamaalle perinteisiin kesteihin.
Hellepäivät olivat hiukan uuvuttaneet Heitlahen Virkiöitä, mutta reilut parikymmentä ihmistä saapui kuitenkin Mäntyperän pihamaalle perinteisiin kesteihin.
Lemiläisen Mari Huttusen ja Tommi Joutjärven valokuvanäyttely ”Keijuja metsässä ja muita ihmiskuvia” on tästä torstaista lähtien esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen pienessä galleriassa Lappeenrannassa.
Etelä-Karjalan kuntien laajakaistakyselyyn vastasi lähes 1.200 henkilöä. Kunnat tahtoivat kuulla kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden mielipiteitä nopeiden tietoliikenneyhteyksien tarpeista.
Lue lisää »Lähes 1200 vastasi laajakaistasta
Eija ja Olli Sirkkunen kutsuvat jälleen väkeä puutarhalleen Savitaipaleen Niinimäkeen. he antavat tänään tiistaina kaikki viimeiset kesäkukkansa reiluun alehintaan Heitlahden Virkiöitten kerhotoiminnan tukemiseksi.
Suomenniemellä Kiesilässä Veikko Saalastin omistamassa Armaksen talossa oltiin hyvällä alulla näyttelytoiminnassa. Aatto Hongiston ateljeenakin käyttämissä tiloissa oli sekalaista toimintaa, kunnes talo tyhjennettiin ensimmäistä yhteistä kesänäyttelyä varten Aatto Hongistolle ja Pirjo Lindbergille viime kesänä. Tämän kesän yhteisnäyttelystä tuli kuitenkin Aatto Hongiston muistonäyttely.
Kun sunnuntaina suunnistaa Savitaipaleen Hakamäelle, ehtii vielä nähdä Amalin aikamiespoikineen.Lue lisää »Vielä ehtii nähdä Amalin
Niin, esillä piti olla 22 mökkiä ja 11 saunaa, mutta helteisistä Pyhäveden rantamaisemista löytyi parikymmentä rahakkaalle tai isoon velkaan sidotulle rakennettua, enemmän tai vähemmän prameaa omakotitaloa. Saunatkin olivat isohkon mökin kokoisia.
Jos tuosta nyt aamusella aikaisin ikkunasta vilkaisee, niin ei se kyllä siltä näytä tuo pihamaa. Aurinko paistaa leppeästi kukkivan lehmuksen lehvästöön, haikea mustarastas laiskottelee latvuksessa ja lurittaa mukavia muistoja menneen kevään mökkimessujen huumaavasta kiireestä.
Kuukauden ajan voi Savitaipaleen Paimensaaressa käydä ihailemassa varsin monipuolista näyttelyä. Esillä on kansantaidetta ja Inge Löökin riemastuttavia mummokortteja.
Pakko tunnustaa, että olin vähintäänkin lievästi ennakkoluuloinen, kun ensimmäisen kerran kuulin, että Mäntyharjun kesäteatterissa aiheena on tänä kesänä pitäjän oma poika, laulaja ja muusikko Kake Randelin. Pappilanparven katsomossa istuessa ja näytelmän soljuessa silmien edessä ennakkoluulot sulivat ja kotiinviemisiksi jäi kosolti hyvää mieltä.