Onnitteluja Sirkka-Liisalle!
Aikaihmisen ikään päässeelle Sirkka-Liisalle Paljon Lämpimiä Onnitteluja oheisen kuvan kera toivottaa perhetuttu monen, monen vuoden takaa.
Aikaihmisen ikään päässeelle Sirkka-Liisalle Paljon Lämpimiä Onnitteluja oheisen kuvan kera toivottaa perhetuttu monen, monen vuoden takaa.
Pekka Kuukka on listannut joukon näkemisen ja kunnostamisen arvoisia luonto- ja muita kohteita Lemiltä, vaikkapa retkikohteiksi.
Lemin Kirjavan kommenttipalstalle tuli kirjoitus, jossa tähtikokit ylistävät lemiläisperunoita.
Kirjoittanut Eeva Jokipelto
Lemiläinen Esko Saira nappasi ampumahiihdon hopeaa Tokion olympialaisissa 1970-luvun alussa. Mietimme silloisessa taloyhtiön kokouksessa Lappeenrannan Väinönkadulla, miten ottaisimme kuuluisaksi kopsahtaneen naapurimme vastaan arvoisellaan tavalla muutenkin kuin vain vetäisemällä lipun salkoon.
Ajattelen, että olisikohan jopa tv-jutulle aihetta Iitiäntien ja Vainikkalantien vanhanaikaisesta risteyksestä, jollaisia ei kuulemma enää ainakaan valtion yleisillä teillä saisi ollakaan. Risteyksen parantamisuuunnitelmatkin ovat mielestäni olleet jo pitkään valmiit.
Meillä on Lemin Kirjavat ja kaikki muutkin perunalaadut talvisäilössä kerrostalomme kylmäkellarissa. Joka on tosi hyvä kylmäkellari, joita ei
nykyisiin kerrostaloihin edes rakenneta. Talomme on rakennettu 1964.
Kaikki muut perunalaadut ovat säilyneet oikein hyvin vioittumatta. Mutta Lemin kirjavassa on havaittavissa kuvan mukaisesti pilalle menneitä
yksilöitä. Samassa laatikossa olevat toiset kirjavat ovat aivan priimassa kunnossa.
Takavuosina vaalimainonta oli maaseudulla melkoisen villiä siten, että mainoksia laitettiin yleisten teiden risteyksiin ja katujen varsiin
lumikasoihin ja nurmikoille sikin sokin. Syys-, talvi- ja kevätmyrskyt niitä sitten sopivasti lennättivät.
Hei,
en malta olla kommentoimatta juttuasi Lemin Kirjavassa.
Olen aina vihannut jäisiä ja muuten vain liukkaita teitä. Liukkauden torjuntaan on olemassa erilaisia kenkään kiinnitettäviä liukuesteitä, mutta niiden toiminta on ollut kaikkea muuta kuin tyydyttävää. Lisäksi ne on pitänyt irroittaa kengistä sisälle tultaessa, ettei turhan päiten tule vahingoitettua lattiaa.
Katselkaapa YLE-tv.n Teema-kanavaa tällä viikolla klo 21.00.
– Ja miksikö? No siksi, että näette ja kuulette, kuka pianisti tulee ensi tammikuussa Lemille konsertoimaan! Aivan oikein: itse pianovirtuoosi IIRO RANTALA.
Hagelstamin huutokaupalla 10.12.2011. on tarjolla yllä oleva Elias Muukan maalaus. Taulu on jo Bulevardilla näytöllä.
Lähtöhinta on 5.000 euroa. Lisätietoja netissä Hagelstamin luettelossa.Lue lisää »Muukan Lemin-maisema huutokaupassa