Anu Karhu ihmettelee rippikoulujen paikkaa
Lemin kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Anu Karhu on lähettänyt vetoomuksen Taipaleen seurakunnan järjestelytoimikunnalle. Hän lähetti sen myös Lemin Kirjavalle julkaistavaksi.
Lemin kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Anu Karhu on lähettänyt vetoomuksen Taipaleen seurakunnan järjestelytoimikunnalle. Hän lähetti sen myös Lemin Kirjavalle julkaistavaksi.
Vuoden alussa aloittava Taipaleen seurakunta järjestää ensi vuonna viisi rippileiriä. Niistä neljä pidetään Savitaipaleen Säkniemessä ja yksi Haminan Markkulassa.
Kahdeksan Lemin seurakunnan 15:stä kirkkovaltuutetusta haluaa paikan Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuustossa. Heidän lisäkseen lemiläisten ehdokkaiden listalla on neljä muuta henkilöä.
Lue lisää »Kahdeksan 15:stä haluaa jatkaa uudessa kirkkovaltuustossa
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Matti Huttunen kommentoi neuvoston varapuheenjohtaja Anu Karhun mielipidekirjoitusta.
Lemin seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Anu Karhu lähetti kirjoituksen vastineeksi kirkkoherran ja talouspäällikön haastattelulausuntoihin Kotiseuturatiossa.
Kirkkovaltuuston päätös Lemin seurakunnan liittämisestä perustettavaan Taipaleen seurakuntaan teetti kirkkoneuvostolla vielä yhden päätöksen. Se tehtiin vastoin esittelijän esitystä.
Taipaleen seurakunta perii 1,75 prosentin kirkollisveroa. Prosentti on sama kuin Lemin ja Savitaipaleen seurakunnissa nyt, mutta taipalsaarelaisille se merkitsee 0,15 prosenttiyksikön veronkorotusta.
Lemin seurakunnan kirkkoneuvosto pyytää hallinto-oikeutta tutkimaan Taipaleen seurakunnan valmistelutyössä ilmenneitä epäkohtia ja palauttamaan asian tarvittaessa uudelleenkäsittelyyn Lemin seurakunnassa.
Lue lisää »Lemin kirkkoneuvosto vie liitosasian hallinto-oikeuteen
Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakunnat lakkaavat tämän vuoden lopussa. Kirkkohallitus päätti tänään, että ne yhdistetään Taipaleen seurakunnaksi, kuten kirkkovaltuustot olivat esittäneet.
Kolmen seurakunnan yhdistymisestä Taipaleen seurakunnaksi tekee päätöksen tiistaina kokoontuva kirkkohallituksen täysistunto.
Lue lisää »Kirkkohallitus päättää Taipaleen seurakunnasta tiistaina