Iso kive takoa
Sodan värit tekevät vaikutuksen
Ken ei ole nähnyt Sodan värit -näyttelyä Lemin Vanhassa pappilassa, käykööt sen katsomassa.
Musiikkijuhlien 2019 ohjelma valmis liput myynnissä
Tänä vuonna Lemin musiikkijuhlilla kesä on kauneimmillaan myös musiikissa. Ohjelmisto on koottu kaikista kesän väreistä voimansa saavien teosten ympärille.

Ohjelman on koonnut juhlien taiteellinen johtaja Tuulikki Närhinsalo (oik.). Juhlien taloudesta ja järjestelyistä vastaa Jonna Imeläinen.
Lue lisää »Musiikkijuhlien 2019 ohjelma valmis liput myynnissä
Ken Kukkeli Hyvissä ja huonoissa uutisissa
Kuukanniemeläinen kukko Ken Kukkeli esiintyy maanantaina Hyvissä ja huonoissa uutisissa, kertoo sen emäntä Arja Purtilo.
Veteraaneille apua ensi viikolla
Kevään keräykset sotaveteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen toteutetaan Lemillä ja Savitaipaleella ensi viikolla. Lemillä kerääjät kulkelvat keskiviikkona 6.3. ja Savitaipaleella torstaina 7.3.
Papinhiihtojen tulokset
Lauantaina hiihdettyjen Lemin 69. Papinhiihtojen tulokset:
Papinhiihdot Taipaleen järjestäminä
Papinhiihdot eivät jääneet historiaan, vaikka Lemin seurakunta jäikin. Hiihdot järjestetään huomenna lauantaina 23. helmikuuta alkaen kello 10 Tapiolan maastossa. Ilmoittautuminen kisapaikalla alkaa kello 9.
Pienoismökkeilyä kesää odotellessa
Lemin kirjastossa voi nyt sukeltaa kesään erityisopettaja Piia Poikosen ja hänen tyttärensä Paula Poikosen pienoismökkinäyttelyn myötä. Kuvat otti ja Lemin Kirjavalle lähetti Annika Viik-Muhli.
Hiihtosuunnistus jatkuu tänään
Eilen alkaneet hiihtosuunnistuksen Suomen mestaruuskisat Lemin kirkonkylän maastoissa jatkuvat tänään kello 10 viesteillä. Tässä muutama kuva eiliseltä.
Elokuun L1VEssä Stam1na ja Wendigon paluu
Lem1llä odotetaan jo malttamattomasti elokuun 3. päivää ja järjestyksessään toista Capital of Metal L1VE -tapahtumaa.
- « Edellinen
- 1
- …
- 126
- 127
- 128
- 129
- 130
- …
- 254
- Seuraava »




