Lemin Esko julkistetaan maalaismarkkinoilla
Tuleva lauantai on maalaismarkkinalauantai. Museon alueelle odotetaan jälleen tuhansissa laskettavaa markkinakansaa tekemään aitoja markkinaostoksia ja nauttimaan leppeästä tunnelmasta.
Tuleva lauantai on maalaismarkkinalauantai. Museon alueelle odotetaan jälleen tuhansissa laskettavaa markkinakansaa tekemään aitoja markkinaostoksia ja nauttimaan leppeästä tunnelmasta.
Olavi Punkan virkatehtävät Lemin Eskona päättyvät ensi kesänä. Kaksivuotiskausi päättyy, ja uutta Eskoa haetaan jo.
Helpompi on vahtia kirppuja kapassa kuin saada kaikki Lemin Esko -tittelin haltijat samaan kuvaan. Se havaittiin sunnuntaina kirkonmäellä.
Lemiläinen Reino Talka haluaa oikaista Lemin pitäjänhistoriassa olevan asiavirheen.
Olavi Punkka, 63, Iitiästä on uusi Lemin Esko. Ehdokkuuden ja valinnan hän kertoo tulleen täysin ”puun takaa”, mutta suostumusta ei tarvinnut miettiä.
Lappeenrannan Linnoituksen Krouvi täyttyi iloisista karjalaisista, puheensorinasta ja kymmenistä ideoista, kun keittiömestari Ulla Liukkonen oli kutsunut maakunnan nimikkohenkilöt yhteisiin illanistujaisiin. Linnoituksen isännän titteliä kantava Liukkonen halusi maakunnalliset kollegansa koolle pähkäilemään, mitä yhdessä voitaisiin tehdä Etelä-Karjalan hyväksi, ja samalla nauttimaan keittiön antimista.
Lemin kunniankansalaiset Eskot ovat säilyttäneet pellavapaitansa vuosienkin takaa. Se huomattiin maanantai-iltana, kun Eskot kokoontuivat joukolla museotuvalle kertomaan Esko-kokemuksiaan toisilleen. Samalla saatiin historiallinen yhteiskuva: kymmenen Eskoa samassa potretissa.
Eukkomamma lähti Uimin Wanhan hywän ajan kisoihin kuvia ottamaan, mutta kuinkas kävikään: eukkomammasta tuli Eskomamma eli virallisesti järjestyksessään 11. Lemin Esko. Sivistyslautakunta paljasti valintansa ja edellinen Esko Pirjo Nykänen päätti valtakautensa.