Siirry suoraan sisältöön

Lemin musiikkijuhlat

Kuorot kohtaavat jälleen Lemillä

Eteläkarjalaisten kuorojen kohtaaminen Lemin musiikkijuhlilla kesällä 2009 sai sekä yleisön että laulajat haluamaan lisää. Ensi kesänä kuoroja kuullaan jälleen. Suomen menestyneimpiin kuoronjohtajiin kuuluva, mm. Kuopion nuorisokuoron kanssa viime syksynä Suomen parhaan kuoron palkinnon saanut Jussi Mattila johtaa kuoroja, joiden solistina kuullaan sopraano Anu Hostikkaa sekä tenori Juha Hostikkaa. Kuorokonsertti on Lemin koulukeskuksessa lauantaina 30.7.2011 kello 15.Lue lisää »Kuorot kohtaavat jälleen Lemillä

Voi pojat, mitkä juhlat!

Eukkomamma ei ole viime aikoina ehtinyt juurikaan pakinoimaan, kun on pitänyt kiirettä Lemin musiikkijuhlien tiimoilla. Mutta nyt on juhlat juhlittu, ja onnellisina voivat järjestäjät ja yleisö jälleen kerran huokaista: mitkä juhlat ne olivatkaan!Lue lisää »Voi pojat, mitkä juhlat!

Lemin musiikkijuhlat jälleen menestys

– Ei voi olla vaikuttumatta siitä, kuinka paikkakunnalla kaikki yhdessä tekevät yhteistä tapahtumaa. Sitä ei voi millään korvata, kommentoi saksofonisti Jukka Perko Lemin musiikkijuhlia. Hän oli yksi tänään sunnuntaina päättyneen tapahtuman taiteilijoista yhdessä mm. pianisti-säveltäjä Kirmo Lintisen ja sopraano Johanna Rusanen-Kartanon kanssa.

Lue lisää »Lemin musiikkijuhlat jälleen menestys

Lemin juhlat käyntiin

Lemin musiikkijuhlat käynnistyivät esiintyjien puolesta tiistaiaamuna, jolloin kolme turkulaistaitelijaa aloitti harjoitukset kirkossa. Viulisti Janne Malmivaara, sellisti Erkki Lahesmaa ja pianisti Liisa Malmivaara ovat tuttuja Lemillä,… Lue lisää »Lemin juhlat käyntiin

Keskisuomalainen kaikniekka

Kaikniekka tarkoittaa monipuolista taitajaa, jonka osaaminen on ennakkoluulotonta, laaja-alaista ja uutta luovaa. Lemin musiikkijuhlien vuoden taiteilija eli KAIKNIEKKA on säveltäjä-pianisti-kapellimestari Kirmo Lintinen. Saarijärveläissyntyinen Kirmo Lintinen edustaa muusikkotyyppiä, jollaisia musiikin historiassa pääosin on ollut: sama henkilö säveltää, sovittaa, johtaa kuoroa, orkesteria ja soittaa useita eri instrumentteja

Lue lisää »Keskisuomalainen kaikniekka