Uusi vuosi tuo uuden maksun
Lemiläiset kiinteistönomistajat ovat saaneet kunnalta postia: ilmoituksen uudesta vesihuoltolaitoksen perusmaksusta.
Lemiläiset kiinteistönomistajat ovat saaneet kunnalta postia: ilmoituksen uudesta vesihuoltolaitoksen perusmaksusta.
Lemin kunnan kaksi uusinta viranhaltijaa ovat lemiläisille tuttuja ja heidän valintansa virkoihin mieluisia. Tommy Vesterlund aloitti elokuussa teknisenä johtajana ja Kati Ahonen nyt maanantaina vapaa-aikasihteerinä.
Kunnanjohtaja Jussi Stoor esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että vuoden vaihtuessa vapautuvaan Lemin talous- ja hallintojohtajan virkaan valitaan Taipalsaaren kunnan talous- ja hallintojohtaja, kauppatieteiden maisteri Johanna Mäkelä.
Lappeenrannan kupeessa sijaitseva Lemi on voittanut Capital of Metal -kilpailun, jossa on kuukauden ajan ratkottu metallimusiikin maantieteellistä herruutta.
Lemin kunnan sivistyslautakunta valitsi tiistaisessa kokouksessaan kunnan uudeksi vapaa-aikasihteeriksi sosionomi (AMK) Katariina ”Kati” Ahosen.
Lemin kunnanvirastolla eletään merkittäviä viikkoja. Keskusarkistonhoitaja Paula Heiskanen on jäämässä eläkkeelle ja opastaa nyt seuraajaansa Vuokko Pekkasta, 31, moniin tehtäviinsä.
Lemin hyvinvointiasemalla juotiin torstaina läksiäiskahveja. Eksoten palveluneuvoja Arja Luukkanen oli viimeistä päivää töissä.
Lemin kunnan ensi vuoden talousarvio on maanantaina kunnanvaltuuston päätettävänä. Kunnanhallituksen ehdotuksessa jää viivan alle täpärästi plussamerkkinen summa, 33.520 euroa ylijäämää.
Lemin kunnan tekninen osasto on teettänyt hoitohakkuita Mataramäellä kirkonkylässä.