Sotatalvi 1918
Paavo Okko kirjoittaa vuoden 1918 tapahtumista isoisänsä Antti Okon muistiinpanojen pohjalta. Kirjoitus on tarkennettu versio tekstistä, joka on julkaistu aiemmin Länsi-Saimaan Sanomissa.
Paavo Okko kirjoittaa vuoden 1918 tapahtumista isoisänsä Antti Okon muistiinpanojen pohjalta. Kirjoitus on tarkennettu versio tekstistä, joka on julkaistu aiemmin Länsi-Saimaan Sanomissa.
Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Perinteisesti vappuna ajellaan katsomaan, millaisia rientoja Saimaan rantamilla toisilla on. Vapun päivänä oli kyllä todella hiljaista, eikä aattonakaan Lappeenrannassa paljon liikettä ollut – ehkä me jo nukuimme varsinaisten kemujen aikaan.
Viisikymmentä kuulijaa nautti lauantaina musiikista ja muistoista Lemin vanhassa pappilassa. Liisa Malmivaara, Saima Malmivaara ja Mirja-Liisa Heininen tarjosivat tunnelmallisen joulunavauksen.
Jos telkkariohjelmistoon tulisi kisa kauneimmasta lokinpesästä, Lemiltä löytyisi vahva voittajaehdokas.
Kesä tuo uudistuksia bussiliikenteeseen. Onnibussilla pääsee halvalla neljästi päivässä Lappeenrannasta Helsinkiin ja takaisin. Vakiobussilla pääsee Lemiltä Lappeenrantaan kerran päivässä – mutta ei takaisin.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kertoi taannoin, että maakunnan pohjavesitilanne on hyvä. Samaa mieltä on eukkomamma.
Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kesäisenä päivänä Savitaipaleen kotiseutuyhdistys lähti lähes täydellä bussilla matkalle Helsinkiin.
Eukkomamman leuka loksahti ja kylmä hiki purskahti selkään, kun maanantai-illan kävelylenkillä vastaan lyllersi tällainen:
Tapahtumia Savitaipaleella:
Teksti Sirkka-Liisa Vaalivirta, kuvat Maija Fabritius
Syyskuun alussa Vaalivirran sisarukset kokoontuivat Savitaipaleen Mäntyperällä. Ttällä kertaa syytäkin oli , sillä suvun vanhin vietti samalla 70-vuotispäiviään.
Lue lisää »Vaalivirran sisarukset Savitaipaleella ja vähän muuallakin.