Koivuja nurin hautausmaalla – näkymät avartuivat
Lemin hautausmaalla on tällä viikolla kaadettu koivuja. Kaatojen myötä hautausmaan keskelle syntyi aukio, joka avarsi näkymän Punaportinkadulle päin.
Lemin hautausmaalla on tällä viikolla kaadettu koivuja. Kaatojen myötä hautausmaan keskelle syntyi aukio, joka avarsi näkymän Punaportinkadulle päin.
Lemin aluepappi Tapio Kilpiä vastaa seurakuntalaisen huoleen hautausmaan siivottomuudesta.
Lue lisää »Lemin pappi: luminen kevät siirsi hautausmaatalkoitaÄitienpäivä tulossa ja Lemin hautausmaa on siivoamatta, ihmettelee mielensä pahoittanut seurakuntalainen ja Lemin Kirjavan lukija.
Lue lisää »Lemin hautausmaa on surullinen näkyLemin hautausmaalla saattaa edelleen levätä keväällä 1918 kaatunut ruokolahteilainen vainaja, kirjoittaa Pentti Pylkkö.
Lue lisää »Lepääkö ruokolahtelainen kaatunut edelleen Lemin hautausmaalla?Lemin kesätorin myyjiä ja asiakkaita vaivanneeseen vessapulmaan on ratkaisu:
Toukokuun helteet toivat kesän etukäteen, mutta oikeasti se on vasta edessä. Hautausmaapäivä on perinteisesti yksi kesän alun merkkipaaluista.
Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvisto päätti, että seurakunta ei jatka Lemin kunnan elementtitilojen vuokrausta. Kahvikyökille ja kirpputorille vuokrataan korvaavat tilat, samoin hautausmaatyöntekijöille, mutta ei lasten- ja nuortentoiminnalle.
Lue lisää »Seurakunta luopuu kunnan parakista, lapsille ja nuorille ei uutta tilaa ainakaan vieläTaipaleen seurakunnan kirkkovaltuusto päätti säilyttää seurakunnan tuloveron ensi vuonnakin 1,75 prosentissa.
Lue lisää »Seurakunnan veroprosentti ei muutuEteläinen Suomi ei ole kovin iso alue. Sen maanteillä kurvaillen maakuntien raja vaihtuu tuon tuosta. Runsaan viiden päivän aikaan se vaihtui toistakymmentä kertaa, ja nähdyiksi tulivat Etelä-Karjalan lisäksi kahdeksan muuta Manner-Suomen eteläistä maakuntaa.
Hautausmaiden jäteastioiden siirto keskeltä hautausmaata aidan viereen on puhuttanut hautojen hoitajia Taipaleen seurakunnan hautausmailla jo pitemmän aikaa. Kesällä joukko kirkkovaltuutettuja esitti aloitteessaan, että astioita pitäisi olla myös keskellä hautausmaita.